Eletään sotavuotta 1944. Yrjö on tullut 16-vuotiaana työn perässä Lapualta Helsinkiin ja saanut kortteeripaikan äitinsä serkun luota. Työtä hän on löytänyt paikannäyttäjänä elokuvateatteri Elyséestä, päivisin hän auttelee ystäväänsä halkojen ja hiilen kuljetuksessa satamasta kaupunkiin. Oleminen on niukkaa, kaikki on kortilla, ruuan ja vaatteiden puute vaivaa - samoin ajoittainen ikävä.
Mutta puute ei estä elämistä. Yrjö löytää ystäviä toisista nuorista miehistä. Myös tytöt kiinnostavat - niin kahvilan Vieno kuin alati mieliin palaava Terttu kotipuolesta. Vapaalipuilla saa ystävät tulemaan illaksi teatterin takapenkkiin, tytöt paikannäyttäjän vieruspenkille. Kenties joskus jopa kuiskaajan koppiin asti.
Pikkuveli Aki karkaa uutta isäpuolta pakoon Helsinkiin. Hän saa Yrjön kokemaan vastuunsa, ottamaan askeleet kohti aikuisuutta, johdattamaan tarinan kohti päätepistettään - uuden tarinan alkua.
Toivo Lyytikäisen Paikannäyttäjässä sodanaikainen Helsinki avautuu lukijalle todellisena ja värikkäänä. Se on vahva kuvaus Helsingistä, ajalta jolloin kaupungissa asui kaikenikäisten naisten ohella vain nuoria ja vanhoja miehiä. Ajalta, jolloin omat halut ja tarpeet osattiin sovittaa niihin raameihin, jotka maailmanpalo oli elämälle asettanut. Mutta osattiin myös unelmoida täydestä elämästä, ilman sotia, pommituksia ja ruokakuponkeja.