Ihminen ja metsä - kohtaamisia arjen historiassa kertoo ihmisen ja metsän suhteen kehittymisestä arjen elämän tasolla. Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen suojissa syntynyt suurteos tarkastelee kolmen itsenäisen kokonaisuuden kautta metsää suomalaisessa arjessa. Kukin teoksen kolmesta ajanjaksosta keskiajalta aina 2000-luvulle asti edustaa selkeästi omaa kehitysvaihettaan suomalaisessa metsähistoriassa. Runsaasti kuvitetun teoksen kokoaa toimittajan laatima yhteenveto. Kirjassa lähestymistapa on kokemushistoriallinen: kuinka ihminen on eri aikakausina ja erilaisissa tilanteissa kokenut metsän, millaiseksi hän on sen mielessään jäsentänyt ja miten elänyt sen kanssa. Metsäteollisuuteen ja liiketalouteen tai metsäpolitiikkaan liittyvät teemat ovat tässä teoksessa mukana selittämässä ja taustoittamassa ihmisen suhdetta metsäluontoon.Teoksen ensimmäinen nide käsittelee metsäluonnon hahmottamista ja haltuunottoa sekä niihin liittyviä tapoja ja erityistaitoja keskiajan lopulta 1800-luvun puoliväliin. Suomalaisten luontosuhdetta tarkastellaan perinteisten metsäelinkeinojen kautta. Näkökulmaa vaihdetaan lapsista aikuisiin, miehistä naisiin, rahvaasta säätyläisiin, kansanparantajasta sahapatruunaan ja marjanpoimijasta taiteilijaan. Teoksen toisen niteen ensimmäinen osa keskittyy ajanjaksoon 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin. Yhteiskunta muuttui tällöin dramaattisesti. Luontoistaloudessa eläneestä yhteiskunnasta tuli teollistunnut ja kaupungistunut. Huomattavin metsänkäyttöön vaikuttanut tekijä 1800-luvulla oli metsäteollisuuden läpimurto. Teoksen toisen niteen jälkimmäinen osa pohtii metsäsuhteen oleellista muutosta sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Teemaa ei rajoiteta vain fyysisen metsäalueen piiriin, vaan metsän vaikutusta arkielämään tarkastellaan myös taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen näkökulmien avulla. Yksi painopiste on elinympäristössä ja metsän merkityksessä viihtyisyyden ja turvallisuuden luomisessa.