Mitä tutkimusmenetelmää on käytetty ? Tutkimus toteutettiin kokonaistutkimuksena, jossa kohderyhmänä oli kolmen peräkkäisen vuosikurssin (1997-2000) naisopiskelijat, jotka opiskelivat samansisältöiset teknologian opinnot Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Hämeenlinnan luokanopettajankoulutuksessa. Tutkimuksen metodisessa variaatiossa sovellettiin sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Mitkä ovat tutkimuksen tärkeimmät tulokset ja mitä uutta tutkimus tuo alalle? Tutkimustulokset osoittivat, että arvot tärkeimpinä teknologiamielikuvatekijöinä heijastavat naisopiskelijoiden yleiseen teknologiamielikuvaan sisältyviä subjektiivisia arvoja ja arvostuksia. Teknologiaan asennoitumisessa tasa-arvon tulisi näkyä varsinkin teknologian alan ammateissa, jolloin niiden pitäisi olla varteenotettavia vaihtoehtoja myös naisille. Sukupuolten intellektuaalisen yhdenvertaisuuden vaatimus näkyi voimakkaana myös siinä, että naisopiskelijat olivat hyvin yksimielisiä siitä, että sukupuolella ei ole väliä silloin, kun on kyse teknologian sisältöjen ymmärtämisestä. Tutkimustulokset osoittivat, että kotikasvatuksessa varsinkin isällä todettiin olevan suuri vaikutus tyttöjen teknologiamielikuvan syntyyn. Isän 'jalanjälkien seuraaminen' koettiin merkittäväksi tekijäksi teknologiaan suuntautumisessa. Teknologiaopiskeluun osallistumisen tärkeiksi motivaatiotekijöiksi muodostuivat ammatillisen kasvun tekijät, joilla haluttiin turvata omaa ammattitaitoa tulevassa opettajan työssä ja viime kädessä laajentaa teknologista perussivistystä. Tulosten mukaan naisten käytännönläheinen ja arkipäiväistävä näkökulma teknologiaan luo perustaa sukupuoliroolittoman teknologia- kasvatuksen kehittämiselle tulevaisuudessa. Varsinaisessa teknologiaopiskelussaan naisopiskelijat osoittivat, että opiskelun mielekkyys rakentuu suurelta osin tuotteiden valmistuksen pohjalle. Motivaatioperustassa tuotteiden valmistus oli hyvin spesifi tekijä. Tutkimustulos antaa aihetta tarkastella kriittisesti sitä, mikä yleensäkin on tuotteiden funktio teknisen työn ja teknologian opetuksessa. Käsitykseni mukaan käsityönopetuksen pääpainon tuleekin olla ajattelua edellyttävässä käsillä tekemiseen kasvattamisessa eli teknisessä luovuudessa sekä arkielämässä pärjäämisen teknologisten taitojen mielekkäässä opiskelussa. Teknologian sovellusten mm. automaation ja tietotekniikan hyödyntämisen kehittäminen painokkaammin naisarvomaailmasta todennäköisesti lisäisi heidän kiinnostustaan alueeseen ja parantaisi koneiden/laitteiden käyttäjälähtöisyyttä. Samalla se saattaisi voimistaa teknologian esine-/ ja laiteympäristön muotoilullista ja ekologis-eettistä aspektia. Kysymys lieneekin viime kädessä kyseisten alueiden inhimillistämisestä, jotta tytöt ja naiset eivät jäisi teknologiassa sivustakatsojiksi. Tutkimustulokset antanevat perusteita suunnata teknologian opetusta enemmän myös sosiaalisuutta painottaviin työtapoihin. Naisopiskelijoiden heikkoja pystyvyysodotuksia ja jo aiemmin osoittamaansa vähäistä kiinnostusta teknologian alan sovelluksiin voidaan perustella sillä, että teknisten asioiden asennoitumiseen ja omaksumiseen ei vaikuta sukupuoli vaan sukupuoleen liittyvä ja lapsuudesta saakka karttuva ja valintoja ohjaava kokemusmaailma Mitä käytännön merkitystä tutkimuksella on ja miten tästä voidaan jatkaa eteenpäin? Tutkimukseni selkeyttää tyttöjen ja naisten suhtautumista ja asemaa perusopetuksen teknisen työn ja teknologian opetuksessa sekä luokanopettajankoulutuksen teknologian opiskelussa. Lisäksi tutkimus tuo selvästi esiin sen, että naisilla on voimakas halu ja tahto murtaa teknologian maskuliinisuutta ja rationaalisuutta korostavaa myyttiä. Viime kädessä teknologiaan asennoitumisessa on kyse sukupuolten arvomaailmasta ts. mekanistisen ja holistisen maailmankuvan yhteen saattamisesta. Koulutuksen kehittämisen näkökulmasta on tarkkaan harkittava, kenen ehdoilla ja normien mukaisesti teknologisen perussivistyksen sisällöllinen arvottaminen on tarkoitus toteuttaa. Teknologian yhteiskunnallinen merkitys ja suhde ympäristöön tulisi tuoda käsityön opetuksessa aidosti esiin. Tältä osin perusopetuksen teknisen työn sisältöjä ja käytännön toteutusta, etenkin tyttöjen näkökulmasta, tulisi ajanmukaistaa. Naisopiskelijat tarvitsisivat runsaasti ohjattua käytännön opettamiskokemusta teknologian eri alueilta. Tutkimus kiinnittää huomiota sukupuolten koulutuksellisen ja ammatillisen tasa-arvon toteutumiseen sukupuolijakoisessa käsityönopetuksessa, mikä ei tee oikeutta kummallekaan sukupuolelle. Liian kauan on pidetty itsestään selvänä, että teknologia on miesten reviiriä. Viisaiden kasvattajien pitäisi tiedostaa, että sukupuoli ei ole määräävä tekijä käsityölajin valinnassa. Sukupuolineutraalien valintojen tulee perustua ennen kaikkea kunkin oppijan persoonallisiin kykyihin, lahjakkuuteen ja arvoihin sekä kiinnostuksen kohteisiin. Onkin syytä olettaa, että nykykäytännön jatkuessa tytöt ovat "lahjakkuusreservissä", millä on vaikutusta maamme yleissivistävän teknisen työn opetuksen kansainväliseen imagoon. Teknisen työn opetuksen uudistaminen tuleekin olemaan avainasemassa sukupuolten välisessä työnjaossa ja ammatillisessa kouluttautumisessa. Luokanopettajankoulutusyksiköt ovat näin ollen näköalapaikalla kouluttaessaan teknologiakasvatuksen ammattilaisia pinttyneiden sukupuoliroolien murtamiseksi. Mikä parasta, kouluttamalla ennakkoluulottomasti teknologiaan suhtautuvia luokanopettajia voidaan uudistaa käsityönopetuksen asenteellista toimintakulttuuria myös perusopetuksessa. Erityisesti tämä tutkimus kaipaisi rinnalleen tekstiilityön miesnäkökulman selvittämistä. Tulisi 'tieteellisesti' tutkia sitä, mitä tasa-arvokehitys merkitsee miehille. Vasta sitten yleissivistävän käsityönopetuksen gender-näkökulmaa ymmärrettäisiin paremmin.