Totu sitä sallimahan, mik´ ei parkuen parane. Suomen johtavan sanomalehdistön suhtautuminen Urho Kekkoseen 1944 - 1956.
Tutkimus käsittelee Suomen johtavan sanomalehdistön, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Maakansa, Suomen Sosialidemokraatti, Uusi Suomi ja Vapaa Sana, suhtautumista Urho Kekkoseen vuosina 1944 - 1956. Kronologisesti etenevän tutkimuksen päämetodina käytän historialliskvalitatiivista menetelmää. Hyödynnän myös kvantitatiivista metodia. Valtaosa tutkimusjakson aikaisesta johtavan sanomalehdistön Kekkos-kirjoittelusta ajoittuu vuosiin 1950 - 1956. Kekkos-kirjoittelu oli 1940-luvulla vielä vähäistä.
Johtavan lehdistön aktiivisin Kekkos-kirjoittaja oli Maakansa. Lehdestä muodostui jo varhain Kekkosen äänitorvi. Hufvudstadsbladet suhtautui Kekkoseen passiivisimmin. Kriittisimpiä Kekkos-kirjoittajia olivat Suomen Sosialidemokraatti ja Uusi Suomi. Kaiken kaikkiaan johtavan sanomalehdistön enemmistön suhteet Kekkoseen muotoutuivat tutkimusjakson aikana enimmäkseen kriittisiksi. Arvostelu kohdistui pääosin hänen ulkopoliittiseen omavaltaisuuteensa ja väitettyihin kommunistikytköksiinsä. Toisaalta Kekkoselle annettiin vastustajienkin leirissä tunnustusta vahvana ja aikaansaavana henkilönä. Ulkopolitiikan merkitys johtavan lehdistön Kekkos-propagandassa korostui vasta 1950-luvulla.
Kekkonen paimensi lehdistöä toistuvasti "oikeaoppiseen" ulkopoliittiseen kirjoitteluun, mutta reagoi häntä itseään koskevaan kirjoitteluun vasta pääministerinä. Kekkonen tilitti tuntojaan yleensä Suomen Kuvalehdessä ja Kyntäjässä sekä yksityisessä kirjeenvaihdossaan. Hän paheksui erityisesti Suomen Sosialidemokraatin ja sen pakinoitsijan (Jahvetti) kirjoittelua. Myös Uuden Suomen pakinoitsija (Timo) suututti. Osansa arvostelusta saivat lisäksi Helsingin Sanomat ja Vapaa Sana. Hufvudstadsbladet selvisi vähemmällä. Maakansa vältti arvostelun