Tutkimuksessa rakennetaan sosiaalityön teoriaa, joka nimetään valtaistavaksi sosiaaliseksi asianajoksi ja jonka auttamisteoreettisina aineksina ovat advocacy ja empowerment. Tutkimuksessa todetaan, että oma apu ja kahdenkeskinen auttaminen tuottavat satunnaisia, vaikkakin yksittäisessä tilanteessa tarpeellisia ja merkityksellisiä, ratkaisuja vaikeutuneisiin tilanteisiin, mutta jättävät osan ihmisistä ilman tukea ja vaikeuksia tuottavat toimintakäytännöt ja rakenteet ennalleen. Kattava yhteiskunnallinen autetuksi tuleminen edellyttää myös yhteisöllistä, yhteiskunnallista ja rakenteistuvaa muutosvoimaa, joka tuottaa autetuksi tulemista hitaammin, on kauaskantoisempaa ja ehkäisee avun tarpeen toistumista vastaavissa tilanteissa jatkossa. Kumppaneita auttamisessa voivat olla ammattilaiset, saman kokeneet, vapaaehtoiset ja kansalaistoimijat, heidän yhteenliittymänsä ja verkostonsa. Valtaistava sosiaalinen asianajo koostuu yksittäisten ja kollektiivisten toimijoiden sekä verkostojen valmiudesta, rohkeudesta, taidosta ja mahdollisuudesta toimintaan, toimijuuteen ja muutokseen. Vaikka autetuksi tuleminen on aikaan ja paikkaan sidottua, se on erityisesti tulevaisuuden tekemistä. Tutkimus koostuu viidestä artikkelista ja näitä jalostavasta metasynteesistä. Tutkimus sopii niille, joita kiinnostaa auttaminen ja autetuksi tulemisen yhteiskunnallinen mahdollistuminen.