Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista varhaiskasvattajan vuorovaikutuksellinen ja pedagoginen toiminta on sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevan lapsen kanssa haastavien kasvatustilanteiden aikana. Vuorovaikutuksen laatua lähestytään vuorovaikutukseen sitoutumisen käsitteen kautta. Sitoutumisen käsitteen avulla huomiota suunnataan erityisesti siihen, kuinka sensitiivinen varhaiskasvattaja on haastavissa kasvatustilanteissa, miten hän aktivoi lasta sitoutumaan toimintaan ja miten hän tukee lapsen autonomiaa. (Pascal ym. 1995; Laevers 1994a.)

Vuorovaikutuksen ohella tarkastellaan varhaiskasvattajan pedagogista toimintaa haastavien kasvatustilanteiden aikana tai niitä ennakoitaessa. Tässä tutkimuksessa haastava kasvatustilanne on määritelty lapsen käyttäytymisen kautta. Haastavissa kasvatustilanteissa lapsi tai lapset käyttäytyvät aggressiivisesti, uhmakkaasti, levottomasti (voimakas vilkkaus, kovaäänisyys, huomionhakuisuus, tarkkaamattomuus), vetäytyvästi tai saavat voimakkaita tunteenpurkauksia. Yllä kuvatun kaltainen käyttäytyminen käsitetään tässä tutkimuksessa lapsen sosiaalis-emotionaalisena tuen tarpeena.

Tutkimuksen tieteenfilosofisena orientaatioperustana on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan yksilöiden todellisuus rakentuu ja muovautuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa (Berger & Luckmann 1966/2002; Lincoln & Guba 2000; Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006). Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa sovelletaan etnografista tutkimusmenetelmää. Aineisto on kerätty havainnoimalla kolmea päiväkotiryhmää. Havainnointiaineistoa on täydennetty ryhmissä työskentelevien lastentarhanopettajien teemahaastatteluilla. Tutkimuksen aineistot ovat analysoitu teoriaohjaavasti laadullisen sisällönanalyysin keinoin.

Haastavissa kasvatustilanteissa korostui viisi erilaista varhaiskasvattajan vuorovaikutustapaa. Lämpimälle vuorovaikutustavalle ominaista oli varhaiskasvattajan syvä sitoutuminen vuorovaikutukseen haastavissa kasvatustilanteissa. Sitoutuminen näkyi erityisesti varhaiskasvattajan sensitiivisyyden kautta, joka mahdollisti myös lasten tarkoituksenmukaisen aktivoinnin ja autonomian kannattelun. Etäinen vuorovaikutustapa piti sisällään sitoutumatonta vuorovaikutusta, jossa varhaiskasvattajan sensitiivisyys, aktivointi ja lapsen autonomian tukeminen oli heikkoa. Osittain sitoutunutta vuorovaikutusta ilmeni ristiriitaisessa, teknisessä ja välttelevässä vuorovaikutustavassa. Sekä havainnointi- että haastatteluaineiston valossa keskeisimmät pedagogiset toimintatavat haastavissa kasvatustilanteissa olivat pienryhmätoiminta, ennakointi, positiivinen palaute ja varhaiskasvattajan reflektio.