Jan Lehtolan tohtorintutkinto käsittelee suomalaisen urkutaiteen ensimmäisen suuren mestarin Oskar Merikannon perintöä suomalaiselle urkutaiteelle. Viiden opinnäytekonsertin sarja sisälsi pääasiassa teoksia Merikannon elinajalta (1868-1924) sekä levytyksen Merikannon urkuteoksista (Ondine 2001). Tukiopintoihin sisältyvässä 121- sivuisessa kirjallisessa työssä Lehtola on tutkinut, millä tavoin kansainvälisyys, ajanmukaisuus ja modernin urkumusiikin haasteet näkyvät Merikannon urkurin toimissa. Merikanto sai koulutuksensa saksalaisten oppien viitoittamalla tiellä, mutta tutustui myöhemmin ranskalaiseen, italialaiseen ja englantilaiseen urkukulttuuriin. Eri maiden tyylilliset elementit sekoittuivat Merikannossa yhdeksi ja muodostivat omalaatuisen kansallisromanttisen persoonallisuuden. Urkutaiteilijana Merikanto seurasi aikaansa ja suosi silloisten nykysäveltäjien teoksia konserteissaan. Urkusäveltäjänä Merikanto loi ensimmäisenä Suomessa suppean, mutta tärkeän kahdeksan teosta sisältävän tuotannon. Urkupedagogina Merikanto loi pitkävaikutteisimman elämäntyönsä ja kirjoitti tai suomensi ensimmäisenä toistakymmentä oppikirjaa tai soitonopasta suomen kielellä ja seurasi niissä tunnettuja kansainvälisiä auktoriteetteja. Merikannon voidaan katsoa perustaneen suomalaisen urkukoulun, joka haki vaikutteensa eurooppalaisista urkukeskuksista.