Leena Lehmuspuun novellikokoelma "Kaksikymmentäneljä tuntia- Novelleja diakonissan työstä 1960-luvulla" piirtää selkein vedoin nuoren diakonissan, Ainon, elämänkaarta: rankkaa arkea ja joskus pientä juhlaakin 1960-luvun Suomessa.Novellikokoelma kuvaa sekä Ainon ihailtavan neuvokasta persoonaa ja kehittymistä haastavassa elämäntehtävässään että ajan rosoista yhteiskuntaa. Niminovelli paljastaa ajallisen ja sosiaalisen miljöön: hätä on usein suuri ja auttajaa tarvitaan läpi vuorokauden.Kirjailija vie lukijansa asuntoina käytettäviin hatariin siirtolapuutarhamökkeihin. Aino kahlaa lumessa asiakkaansa luo, siivoaa, saunottaa ja keittää. Hän desinfioi haavasiteet keittiössään painekattilassa, järjestää rovastin kanssa tuntemattomalle hautajaiset tai upottaa kätensä taikinatiinuun ja leipoo myyjäispullat. Kehityskeskusteluja ei käydä, ei katsota kelloa. Miten auttaja itse jaksaa?"Kaksikymmentäneljä tuntia" kuvaa fiktiivisesti diakoniatyömme historiaa; se avartaa nykyihmisen maailmaa, antaa tietoa lähimenneisyydestä, jolloin ei tunnettu toimeentulotukia eikä muitakaan auttamisjärjestelmiä - mutta tehtiin rakkaudentekoja.