Työntekijöiltä ja työnhakijoilta vaaditaan nykyisin yrittäjämäistä asennetta ja joustavuutta. Samaan aikaan epävakaat työsuhteet ja työympäristöjen jatkuva vaihtelu aiheuttavat levottomuutta ja vaikeuttavat tulevaisuuden ennakointia. Yhteiskuntatieteiden ja psykologian maisteri Leena Åkerbladin tutkimus osoittaa, että ihmiset eivät kuitenkaan ole työn muutosten passiivisia uhreja. Epävakaissa työmarkkinatilanteissa ihmiset pyrkivät monin tavoin tekemään elämästä elettävää ja työstä mielekästä. Saatavilla olevien resurssien puitteissa he esimerkiksi yrittävät, kestävät, sietävät ja kieltäytyvät – kuten myös mukauttavat itseään, etsivät, eksyvät ja pettyvät.
Åkerbladin väitöstutkimus pureutuu ajankohtaiseen ilmiöön, työn prekarisoitumiseen. Prekarisoituminen tarkoittaa sitä, että työn muodot moninaistuvat ja institutionaaliset turvaverkot menettävät vanhaa merkitystään. Åkerblad on haastatellut väitöstutkimuksessaan epävakaissa työmarkkina-asemissa olevia korkeakoulutettuja henkilöitä. Hän tarkastelee sitä, miten ihmiset toimivat ja mitä he tuntevat tilanteessa, jossa heillä ei ole pysyvää työmarkkinasidosta. Väitöstutkimuksessa selvitetään, millaiset yhteiskunnalliset prosessit, työelämän käytännöt ja työn organisoinnin tavat vaikuttavat siihen, miten hallinnan ja autonomian tunne voidaan säilyttää. Åkerblad myös kysyy, millaisissa olosuhteissa sirpaloituvat työsuhteet koettelevat vahingoittavalla tavalla tunnetta työn ja elämän mielekkyydestä. Projektityön malli ei sovellu kaikkeen työhön
Åkerbladin mukaan keskeistä on se, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on kokea työ omien kriteeriensä mukaan hyvin tehdyksi ja oma työn tekemisen tapa ainutlaatuiseksi sekä arvokkaaksi. Työsuhteiden kohtuuton sirpaloituminen ei ainoastaan aiheuta epävarmuutta. Se vaikuttaa myös siihen, miten työ on mahdollista suorittaa, millainen sen lopputulos on ja miten tyytyväinen työntekijä voi tähän lopputulokseen olla. Turvallisuuden ja vakauden kokemus syntyy osaltaan siitä, että työ voidaan kokea hyvin ja loppuun saakka tehdyksi.
Ongelmia syntyy silloin, kun lyhytkestoisiin projekteihin perustuvaa työnteon mallia pyritään sovittamaan työhön, joka vaatisi pitkäkestoista läsnäoloa. Näin tapahtuu esimerkiksi jatkuvuutta vaativassa hoiva- ja hoitotyössä sekä pitkiä prosesseja sisältävässä asiantuntijatyössä. Työn pirstoutuminen estää kokemuksen kerrostumisen ja työn tekemisen työntekijän koko potentiaalilla. Erityisesti määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen koettelee tunnetta oman työn tekemisen tavan arvosta ja lisää riippuvuutta työnantajasta.
Prekaari työmarkkina-asema on joskus oma valinta, jolla varmistetaan työn hallinta ja mielekkyys. Epävarmuus omaksutaan osaksi luovaa työtä ja elämää. Tämä tulee mahdolliseksi silloin, kun sitoutumattomuus ja vaihtelevat projektit luontuvat työn sisällöllisiin ominaispiirteisiin, siinä vaadittaviin ominaisuuksiin sekä työntekijän omiin tavoitteisiin. Yrittäjämäisen työnteon mallin taloudelliset ja työuraan liittyvät riskit saatetaan kuitenkin joutua kohtaamaan ilman riittävää rakenteellista suojaverkkoa. Pääsy erilaisiin resursseihin vaihtelee, ja tämän vuoksi riskinotto ei ole kaikille mahdollista. Työn vakaus on saanut uusia merkityksiä
Työsuhteen vakituisuus tai määräaikaisuus ei sanele suoraviivaisesti sitä, miten mielekkääksi työntekijä kokee työnsä tai miten turvatuksi hän kokee asemansa työelämässä. Vakituinen, kokopäiväinen palkkatyösuhde ei ole kaikkien tavoite. Sen sijaan tavoitteena voivat olla sellaiset työolosuhteet, jotka mahdollistavat työn tekemisen omaa osaamista hyödyntäen ja sitä kehittäen. Keskeistä on myös joustava mahdollisuus sopeuttaa työtä muihin elämänalueisiin.
Näiden tavoitteiden toteutumiseen voidaan vaikuttaa työn säätelyllä ja organisoinnilla. Åkerbladin mukaan kriittinen huomio tulee kiinnittää mahdollisuuksien epätasaiseen jakautumiseen epätyypillistä työtä tekevien kesken. Osalle projektimainen, vaihteleva työkenttä tuottaa kokemuksen ammatillisesta kasvusta. Toisille pirstoutuvat projektit eivät tarjoa mahdollisuuksia kokemuksen luontevaan kartuttamiseen. Ne päinvastoin rapauttavat kyvykkyyden tunnetta ja sulkevat organisaatioiden kehittämis- ja koulutustoiminnan ulkopuolelle.
Åkerbladin mukaan huomiota tulee kiinnittää myös syrjintään työelämässä, rakenteellisten suojaverkkojen aukkoihin ja joustamattomuuteen sekä organisatoristen käytäntöjen kehittämistarpeisiin.
