Tässä tutkimuksessa sekä kuvataan kielellistä vaihtelua että tarkastellaan vaihtelun tehtäviä eri tilanteissa. Tutkimuksen kohteena on yhden sosiaalisen verkoston jäsenten kielellinen variaatio. Pääkaupunkiseudulla asuvista nuorista aikuisista koostuvan verkoston jäseniä yhdistää kuuluminen samaan paikallisseurakuntaan. Aineistona on kasvokkaiskeskusteluja, työpaikan kielenkäyttötilanteita, seurakunnan tilaisuuksissa pidettyjä puheita ja puhelinkeskusteluja. Variaatiota tarkastellaan 15 äänne- ja muotopiirteen sekä muutamien sanastollisten piirteiden avulla. Metodisesti tutkimus sijoittuu sosiolingvistisen variaationtutkimuksen ja etnometodologisen keskustelunanalyysin leikkauspisteeseen.
Tutkimus osoittaa, että sanastopiirteissä, kuten esimerkiksi slangin ja sellaisten suunnitteluilmausten kuin niinku ja tota käytössä, esiintyy enemmän tilanteista, sosiaalista ja yksilöllistä vaihtelua kuin äänne- ja muotopiirteissä. Äänne- ja muotopiirteet eivät ole yhtä erottelukykyisiä: lähes kaikki yksilöt ovat tutkituissa tilanteissa hyvin puhekielisiä. Yleiskielisten esiintymien harvinaisuus tekee näistä varianteista kuitenkin kiinnostavia. Huomion kohteena ovat erityisesti ne tapaukset, joissa yleiskieliset esiintymät kasaantuvat niin, että voidaan puhua siirtymästä kielimuodosta toiseen. Näiden koodinvaihtojen pääfunktio on erilaisten kontrastien osoittaminen.
Tutkimus uudistaa sosiolingvistiikkaa tarkastelemalla variaatiota osana vuorovaikutusta ja selvittämällä kielellisen vaihtelun funktioita. Se lisää myös tietoa erilaisten kielenkäyttötilanteiden erityispiirteistä ja sisäisestä variaatiosta.