Miehet surevat omalla tavallaan. Vaikka miehen ja naisen suru olisi sama, tapa ilmaista ja työstää sitä on usein kovin erilainen. Myös keskenään miehet ovat erilaisia. Toiset eivät tunne tarvetta puhua vaan käsittelevät suruaan mieluummin toiminnallisesti, vaikkapa hakkaamalla halkoja. Mutta on niitäkin miehiä, jotka hakeutuvat sururyhmiin tai etsivät kriisissään ammattiapua.

Diakoni ja psykoterapeutti Seppo Laakso on koonnut tähän kirjaan miesten surukokemuksia.

Mukana on mm eri-ikäisiä leskiä, lapsensa menettäneitä isiä, itsemurhan tehneen veli ja molemmat vanhempansa menettänyt nuori mies. Koruttomilla kuvauksillaan he voivat rohkaista niitä miehiä, jotka kaipaavat vertaistukea selvitäkseen omasta menetyksestään.

Seppo Laakso työskentelee Leppävaaran seurakunnan aikuistyössä. Hän toimii työssään myös sururyhmien vetäjänä. Hänet valittiin v. 2005 vuoden diakoniksi. Hän on julkaissut aiemmin teokset Kriisi ei kysy lupaa, Perhe jonka sain ja Kohti itseäni suurempaa.

Kirjassa on mukana myös Helsingissä toimivan miesten kriisikeskuksen johtajan, kriisipsykoterapeutti Jussi Pullin sekä kriisikeskuksen projektityöntekijän, kriisipsykoterapeutti ja työnohjaaja Sirpa Hopeavuoren artikkeli.