Katariina Kyrölä tarkastelee väitöstutkimuksessaan, kuinka lihavuuden mediakuvastot vetoavat katsojien tunteisiin ja ruumiillisuuteen sekä muovaavat näin kulttuuris-henkilökohtaisia, sukupuolittuneita ruumiinkuvia. Mediakuvien ja katsojien kohtaamisia teoretisoidaan eräänlaisena ruumiillisena koulutuksena, jossa molemmat osapuolet painautuvat toisiaan vasten niin huomaamattomilla kuin ravisuttavillakin tavoilla. Kyrölän tutkimus on samalla kansainvälisesti ensimmäinen, missä analysoidaan ja vertaillaan lihavuuden esitystapoja useissa eri medioissa ja mediagenreissä, sanomalehdistöstä elokuvaan, komediasta pornoon. Kyrölä haastaa lihavuustutkimuksen valtavirran väittämällä, että lihavuutta ei pidä tarkastella lähtökohtaisesti ongelmana, vaikka mediassa lihavien harteille sysätään toistuvasti koko ruumiillisen arvaamattomuuden ja katoavaisuuden paino. Lihavuus ja painokysymykset ovat niin tunnelatautuneita aiheita nykyajan mediakulttuurissa, että ne vaikuttavat väistämättä nykykatsojien ja -lukijoiden ruumiinkuviin, usein elämää rajoittavilla tavoilla. Kyrölän tutkimusaineisto käsittää sanoma- ja viihdelehtijuttuja, tv-sarjoja, dokumentteja, elokuvia ja internetsivustoja 1990- ja 2000-lukujen suomalaisesta ja angloamerikkalaisesta mediasta. Hän käsitteellistää aineistosta viisi keskeistä tapaa, joilla katsojien tunteisiin vedotaan lihavuuden avulla: pelko, kolmio häpeä-inho-ylpeys, nauru, räjähtävyys ja halu.