Päihdeongelmaa on tutkittu yleisimmin ongelmakäyttäjien näkökulmasta. Erityisesti Suomessa hoitotutkimus on varsin vähän tarkastellut sitä, miten päihdeongelmasta päästään eroon. Toipuneiden tutkimus on asiantuntijuustutkimusta, joka voi hyödyttää alkoholiongelmien parissa edelleen kamppailevia: toipuneilla on ”hiljaista tietoa”, jolla on merkitystä erilaisten hoitojen ja päihdehuollon palvelujen kehittämisessä. Pyrkimyksenä on löytää toipumisen ”aktiivisia ainesosia” ja ymmärtää niiden kautta syvemmin toipumisen prosessia.
Jos päihdeongelmasta toipumista on tutkittu Suomessa kaikkiaan varsin vähän, niin vielä vähemmän meillä on toipumisen erilaisia tapoja koskevaa tutkimusta. Hoitotutkimus on kohdistunut lähes poikkeuksetta erilaisiin avo- ja laitoshoitopopulaatioihin, mikä on värittänyt pitkälti mielikuvia alkoholismista. Keskittyminen hoitopopulaatioihin jättää huomiotta sen, että tapoja toipua on tosiasiassa useita.
Tutkija Katja Kuusiston väitöstutkimus pyrkii vastaamaan näihin tarpeisiin tuomalla tarkasteluun alkoholismista toipuneet ja kolme erilaista toipumisreittiä. Väitöstutkimus ”Kolme reittiä alkoholismista toipumiseen: Tutkimus muutoksesta hoidon ja vertaistuen avulla sekä ilman professionaalista hoitoa” tarkastelee ensinnäkin alkoholin käytön kaarta prosessina ongelmakäytön alusta kohti raittiutta tai kohtuukäyttöä. Tutkimus kohdistuu henkilöihin, joiden toipumista voidaan pitää varsin vakiintuneena. Tutkimusta varten on kerätty lomakeaineisto 104 tutkittavalta, ja heistä edelleen 30 henkilöä on haastateltu. Toiseksi tutkimus vertailee professionaalisen hoidon, vertaistuen ja ilman hoitoa eli ns. spontaanin toipumisen kautta ongelmallisen alkoholinkäytön lopettaneita ja tarkastelee tutkittavien alkoholin sävyttämää elämää takautuvasti. Toipuneiden alkoholistien oma kokemus alkoholin käyttökaaresta on merkittävässä osassa ja tuottaa kokemustietoa toipumisesta tutkittavien itsensä kuvaamana. Tarkasteltavista ryhmistä spontaanisti ja vertaistuen kautta toipuneita voidaan pitää ryhminä, joiden näkyvyys päihdetutkimuksen kentässä on ollut varsin heikkoa. Eri toipumistapojen tarkastelu nostaa esiin näitä piilossa olevia tapoja toipua ja niiden erityispiirteitä suhteessa toisiin reitteihin.
Tutkimus osoittaa toipumisen kuvauksissa olevan sekä yhtäläisyyksiä että eroja tarkasteltujen reittien kesken. Taustamuuttujiltaan tutkitut ryhmät ovat varsin samankaltaisia ja erot ovatkin enemmän yksilöllisiä kuin ryhmäkohtaisia. Tutkittavien kuvauksista välittyy vähittäin tapahtuva ajautuminen kohti ongelmallista alkoholinkäyttöä. Tie raitistumiseen on myös pitkä. Muutosvalmius syntyy negatiivisten seurannaisvaikutusten kasauduttua ja ennen kaikkea yksilön oman sisäisen merkityksenannon kautta, johon erilaisilla muutosta virittävillä tekijöillä on oma vaikutuksensa. Siten odotukset ja uskomukset ovat merkityksellisiä toipumisessa ja ne ohjaavat myös sitä, minkä tyyppisen tuen koetaan hyödyttävän itseä eniten. Toipumiselle merkityksellisten asioiden moninaisuus tekee kustakin tavasta toipua ainutlaatuisen. Tämän yksilöiden välisen ainutlaatuisuuden ja toisaalta tarkastelluille reiteille yhteisten piirteiden ohessa kullekin reitille on löydettävissä myös erityisiä piirteitä, jotka ovat ominaisia juuri sille tavalle toipua.
Tapa toipua tuskin noudattaa täyttä sattumaa. Päihdeongelmat näyttävät muodostuvan käyttökaaren aikana erilaisiksi, mikä johtaa siihen että toipuminen tapahtuu luonnostaan eri tavoin. Juominen aiheuttaa erilaisia haittoja jokaisessa tutkitussa ryhmillä, mutta tutkimustulosten myötä rakentuu kuva siitä, että spontaanisti toipuneet kokevat alkoholiongelmansa verrokkiryhmiä lievempänä. Vaikea päihdeongelma ja käyttöhistorian kompleksisuus heijastuvat tavassa lähteä toipumaan joko itsenäisesti tai tarjolla olevia hoitomahdollisuuksia eri tavoin hyödyntäen. Ongelmien kompleksisuus yhdistettynä pystyvyysodotusten heikkouteen näyttää olevan tärkeä syy siihen, miksi hakeudutaan erilaisen tuen piiriin. Pystyvyysodotuksilla viitataan yksilön kokemukseen siitä, missä määrin hän pystyy itse vaikuttamaan omaan toipumiseensa.
Tulokset korostavatkin sitä, että toipuvat tarvitsevat erilaisia asioita tuekseen toipuessa ja raittiuden ylläpitämisessä. Täten erilaiset hoitomuodot puolustavat paikkaansa. Asiakkaan piirteiden ja hoidon kohdentaminen näyttää osittain toteutuvan käytännössä ja merkitsevässä määrin päihdeongelmaisten itsensä toteuttamana. Kun ongelma koetaan vähemmän vakavaksi, toipuminen tapahtuu todennäköisemmin omaehtoisesti. Hoitoon hakeutuminen on järkevää tulkita asiakkaan tosiasialliseksi tarpeeksi saada tukea omalle toipumiselleen.
