Siitä on vain kolmisensataa vuotta, kun peruukeilla todella oli väliä, tietysti eritoten miehille. Ne – kuten muutkin ulkoisen olemuksen elementit – olivat keskeinen sosiaalisen erottautumisen väline ja sikäli syvästi kietoutunut yhteiskunnallisen elämän ytimeen.

Jotta tuon syvällisen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen merkityksen voi ymmärtää, on paneuduttava peruukkeihin itsessään, peruukki- ja kampausalan ammattilaisiin, näiden ja asiakkaiden väliseen kanssakäymiseen, ilmiön rooliin politiikassa ja sosiaalisessa elämässä, miehuullisuuden rakentamiseen sen eri muodoissa, etikettiyhteiskunnan säätelyyn, eri yhteiskuntaryhmien suhtautumiseen peruukkeihin ja peruukkiin liittyviin kulttuurisiin esineisiin ja tapoihin.

Juuri näin tekee Kustaa H.J.Vilkuna uudessa kirjassaan. Katsomalla lähelle, aikakauden arkisen elämän ulottuvuuksiin, hän saattaa tarjota kokonaisvaltaisen näkemyksen siitä, miksi peruukin eurooppalainen historia kattoi kaksi vuosisataa 1620-luvulta 1800-luvun alkuun ja Pohjolassakin ajanjakson 1600-luvun puolimaista 1800-luvun alkuun.

KUSTAA H. J. VILKUNA (s. 1966) on Suomen historian professori Jyväskylän yliopistossa. Vilkuna on kirjoittanut kymmeniä tutkielmia kulttuuri-, mentaliteetti-, sosiaali- ja taloushistorian aloilta, esimerkiksi Juomareiden valtakunta (2015, Teos) sekä isonvihan aikaa käsitelleet Viha (SKS, 2005) ja Paholaisen sota (Teos, 2006).