Vili Voipio on tulossa kunnioitettavaan 15 vuoden ikään ja aikoo lopettaa elämäkertansa kirjoittamisen. Vilin mielestä on hyvä siirtyä aikuisuuden alimmalle portaalle, kun lapsuuden toilailut on saatu niputettua. Viime mainittuja on silti päätös-Vilissä oikein Porvoon mitalla. Apuopettaja Vili on tuskastua erääseen tyttöpuoliseen breikkioppilaaseen, ja nuorin Norrinen, Veikka-vaavi, tutustuttaa Vilin röyhtäilyn alkeisiin. Pupu kutsuu koko konkkaronkan saareen viettämään Vilin synttäreitä, ja siinä hötäkässä Vili löytää sisäisen ihmissutensa. Mutta parasta on kuitenkin, kun Aada ottaa Viliä kädestä ja sanoo...niin, mitä Aada oikein sanoo?

Vihon viimeiseksi lukija saa tietää paljon sellaista jännää mitä Vili itse ei tiedä, mm. sen että Vili ja Arttu ovat kavereita vielä papparaisinakin. Lukija on haikealla mielellä; emmekö saisi lukea Vilistä ja Artusta vielä Siisjärven senioreiden linturetkelläkin?