Antti Tuurin Pohjanmaa-sarja on ollut suomalaisessa mitassa suosikkikirjallisuutta: toukokuuhun 2003 mennessä sarjan kuutta romaania (Pohjanmaa 1982, Talvisota 1984, Ameriikan raitti 1986, Uusi Jerusalem 1988, Maan avaruus 1989 ja Lakeuden kutsu 1997) oli painettu yhteensä 390 000 kappaletta. Sarja on menestynyt myös muilla mittareilla: Antti Tuuri sai Pohjanmaasta Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1985 ja Lakeuden kutsusta Finlandia-palkinnon vuonna 1997.
Tutkimuksessa kuutta Pohjanmaa-sarjan romaania tarkastellaan sekä itsenäisinä teoksina että yhtenäisen sukutarinan kertovana sarjana. Lähestymistapoina ovat klassinen kerronnan teoria ja tekstienvälisyys. Lähtökohtana on ajatus, että romaaneissa on aina ihmisenä olemista ja elämän tarkoitusta pohtiva taso, joka Pohjanmaa-sarjan tulkinnassa on kuitenkin jäänyt toiminnan ja alueulottuvuuden varjoon.
Historiallisesti muotoutunut kuvitteellinen yhteisö, maakunta, elää tarinoissa, joita romaaneissa toistetaan kielellisesti ja toiminnallisesti. Pohjanmaa-sarja käy hedelmällistä vuoropuhelua vahvan ja tunnistettavan perinteen kanssa. Vaikka romaanien havainnoiva kerronta viittaakin moniin 1950-luvun suomalaisen proosan modernismin ihanteisiin, näkyvät ihmiskuvauksessa, rakenteessa ja muodossa myös 1900-luvun varhaisten kerronnan teoreetikkojen, esimerkiksi venäläisten formalistien, korostamat kertomakirjallisuuden muodolliset perusominaisuudet. Tällä tavallla romaanisarjassa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla perinteinen ja moderni.
Tekstienvälisyys ei ole kuitenkaan vain tarinoihin ja teksteihin viittaavaa, vaan romaanien aineksena ovat myös maakuntakuvaa luonut kulttuuri ja kuviteltuun yhteisöllisyyteen kiinnittynyt hiljainen tieto. Lakeus maisemana ja historiallisesti muovautuneena käsitteenä on romaanien tärkeä ainesosa, ja tästä syntyvät yhtymäkohdat maisemataiteeseen. Romaanihenkilöiden toimintatavat ja niiden perustelut ovat poleemisessa suhteessa yksilöllisyyttä kyseenalaistavaan stereotyyppiseen aluekuvaan. Yhteisöllisen vapauden ja vastuun ristiriita ilmenee erityisesti miesten ja naisten välisissä suhteissa. Sarjan temaattiseksi ytimeksi kiteytyy miehinen eksistenssi, joka etsii aidointa olemistapaansa, vapautta ja onnea, toiminnasta, lähtemisestä ja matkalla olemisesta. Pohjanmaa-sarja liittyy omaperäisenä haarana myös suomalaisen sukuromaanin perinteeseen. Romaanisarjan omat suuret kertomukset ovat sota ja siirtolaisuus, jotka pyykittävät yhteisön historiaa ja kollektiivista muistia. Pohjanmaa-sarja on kerronnallisesti monitasoinen ja luokitteluja väistelevä. Alkuperäisen ilmestymisjärjestyksen luoma rikkonainen aikarakenne on sukutarinaa olennaisesti rakentava. Juuri epätahtisuudesta ja kerronnan aukoista syntyy taso, jota tutkimuksessa nimitetään romaanisarjan seitsemänneksi kertomukseksi.
