Sarjakuvat voivat kertoa monenlaisia tarinoita, mutta siitä kuinka ne sen tekevät ei tiedetä paljoa. Sarjakuvat voivat temmata lukijat mukaansa fantastisiin maailmoihin, mutta ne voivat myös asettaa kyseenalaiseksi kertojan määräysvallan ja hänen ideologiset sitoumuksensa. Sarjakuvat voivat luoda kiinnostavia kerronnan lajeja, mutta myös parodioida niitä. Tämä väitöskirja tutkii kuinka sarjakuvat tekevät kaiken tämän Fables-sarjakuvassa (2002-).

Fables johdattaa lukijansa satuhahmojen salaiseen yhteisöön ja maailmaan, mutta tärkeä rooli sarjassa on myös itserefleksiivisellä satutoimittajalla tai letkauttelevalla Tuhkimolla. Fables esittelee lukijoilleen rikostarinoita, heroic fantasy:a ja kauhutarinoita genre-muodossa, mutta se myös tulkitsee uudelleen Kultakutrin ekoterroristiksi ja Prince Charmingin huijariksi. Charles Perraultin ja Grimm-veljesten ajoista alkaen satu on aina ollut kulttuurisen keskustelun areena. Fables käsittelee postmodernismin kulttuurista vaikutusta sadun kautta. Sarja käyttää siihen monia erilaisia tarinankerrontamuotoja. Niinpä sen kautta voi hyvin tutkia, kuinka sarjakuvat toimivat.

Väitöskirja pohjautuu kognitivisiin lähestymistapoihin, jotka koskettavat merkitysten rakentamista ja tarinankerrontaa, ja pyrkii selvittämään kuinka sarjakuvan kuvat, sanat ja kohtaukset toimivat. Se myös näyttää kuinka sarjakuvat osallistuvat tärkeisiin kulttuurisiin keskusteluihin, kuten debattiin postmodernismista. Väitöskirja tarjoaa näkökulman siihen, millaista tarinankerrontaa on odotettavissa postmodernismin jälkeen, selittää kuinka sarjakuvat ja mieli vaikuttavat toisiinsa ja vastaa sellaisiin kysymyksiin kuin mitä todella tapahtui Walt Disney:n ja Sinisen Haltiattaren vällillä.