Tutkimuksessa etsitään vastauksia siihen, minkälaisia ovat mediasodan strategiat ja medianhallinta Israelin ja palestiinalaisten selkkauksessa ja millaisin keinoin journalisteja ohjataan identifioitumaan konfliktin osapuoliin. Mediasodan keinojen tutkiminen Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa on tärkeää, sillä se auttaa hahmottamaan journalistien toimintaympäristöä ja heihin kohdistuvia vaikutusyrityksiä niin konfliktin näennäisessä suvantovaiheessa kuin sen eskaloituessa avoimeksi aseelliseksi yhteenotoksikin.
Tutkimuksessa kuvataan ja pohditaan mediasodan tiedotuskoneistojen keinoja, tiedottajien ja toimittajien välisiä suhteita ja journalistien mahdollisuutta vastustaa manipulointia ja propagandayrityksiä. Toimittajan on tiedettävä tapahtumien syvistä virtauksista, kuten kulttuurin, identiteetin ja kansojen todellisuudesta, päivittäisen tiedotusaineiston keskellä. Muuten hän on helposti stereotypioiden tai vain toisen osapuolen tietojen varassa. Tutkimus aukaisee näköalaa Israelin ja palestiinalaisten konfliktin todellisuuteen ja niihin konkreettisiin intresseihin ja kamppailtuihin asioihin, joiden vaikutus politiikkaan ja mediaan on vahva.
Raportointi sodasta on aina tyypillisesti ollut vaarallista ja suurta kekseliäisyyttä tiedonkeruussa ja -kulussa vaativaa. Toimittajat voivat tietämättään avustaa konfliktin osapuolia tai tietoisesti noudattaa kiistan osapuolten tavoitteita, ideologioita ja näkökulmia. Mediasodassa virallisten tiedotuskoneistojen tarkoitus on tukea kansakunnan olemassaoloa ja vahvistaa myönteistä kuvaa valtion toimista. Propaganda on kaikkialla eikä se enää ole enää yksin valtioiden tai vallanpitäjien oikeus. Nykyinen viestintäteknologia mahdollistaa loputtoman propagandan ja journalististen näkökulmien kyseenalaistamisen. Lähi-idän tilanteessa se on käytännössä tarkoittanut, että tiedotusvälineiden jälkeen mediasota ”totuudesta” jatkuu internetissä ja erityisesti internetin sosiaalisissa medioissa. Israelin ja palestiinalaisten konfliktin valossa voidaan siis todeta propagandan olevan voimissaan ja voivan hyvin. Israelin kehittynyt ja äärimmäisen professionaalinen tiedotuskoneisto rakentaa maan identiteettiä jatkuvalla syötöllä. Samaan tähtäävät myös palestiinalaiset, mutta ilman tiedotuskoneiston ammattimaista tukea.
Tutkimus kuvaa kohdettaan usean eri aineiston avulla: haastattelujen, kirjoittajan oman havainnoinnin ja journalististen tapausaineistojen kautta.
Kenttätutkimuksen haastateltuihin asiantuntijoihin kuuluivat israelilaiset ja palestiinalaiset toimittajat, tiedottajat ja viestinnän tutkijat, samoin Israelissa ja Palestiinalaisalueilla työskentelevät kirjeenvaihtajat, freelance-avustajat ja ns. laskuvarjokirjeenvaihtajat. Haastateltavia oli yhteensä 27. Haastattelut toteutettiin vuosien 2008–2011 välisenä aikana.
Tutkimuksessa tutkijan oma havainnointi on etnografiasta vaikutteita saava lähestymistapa: yli viisikymmentä matkaa (viikosta parin kuukauden oleskeluihin) Israelissa, Länsirannalla ja Gazassa vuosien 1995–2010 välisenä aikana. Etnografinen havainnointi on kohdistunut tiedottajien ja toimittajien toimintaan kenttätilanteissa, eli havainnoinnin pääpaino on toimitusten sijaan tiedotustilaisuuksissa ja jopa taistelukentillä.
Journalistinen tapausaineisto koostuu materiaalista, jossa molemmat ovat saaneet alkunsa journalistien tekemästä jutusta (Al Durrah ja Aftonbladet). Ne toimivat esimerkkeinä mediasodasta, josta on Internetin myötä tullut jatkuvaa. Joukkoviestintävälineet ja ammattimainen journalismi haastetaan tarjoamalla kilpailevaa tai täydentävää aineistoa, arvostelemalla ja kritisoimalla, sekä tunneperäisillä mielipiteillä.
Tutkimuksessa tällaista aineistotriangulaatiota käytetään yhdistelemällä monenlaisia aineistoja keskenään: kenttätutkimuksissa saadun tiedon ymmärtäminen ja vastausten tulkintana, etnografinen havainnointi tiedottajien ja toimittajien työstä vuosilta 2000–2009 sekä valmiit tiedotusaineistot ja journalistiset tapaus-aineistot (Al Durrah ja Aftonbladet), aiempaa tutkimusta unohtamatta.
Mediasodan käytännön keinojen hahmottelu auttaa ymmärtämään, milloin konfliktin uutisointi on toteutunut journalismin omien ammatillisten ja eettisten periaatteiden mukaan, ja missä määrin konfliktin osapuolten tiedotuskoneistot ovat onnistuneet vaikutuspyrkimyksissään.
Israelilaisen ja palestiinalaisen median toimintaa tarkasteltaessa voidaan hyvin kysyä, onko medialla mahdollisuus mielipiteen ilmaisun vapauteen. Kenttätutkimuksissa esiin tulleita rajoittamisen muotoja on useita: Israelin sotilassensuuri, Palestiinan hallinnon sensuuri, sosiaalinen sensuuri, mediaorganisaatioiden sensuuri, uskonnon sensuuri, kansalaisten yleinen mielipide, Fatahin ja Hamasin sensuuri, talouden sensuuri ja toimittajien itsesensuuri. Paikallinen media rakentaa vastapuolesta vailla todellisuuspohjaa olevia uhan ja pelon tarinoita, joita levitetään usein ilman omakohtaista vastapuolen kohtaamista.
Tutkimuksen tulokset avaavat tyypillisiä vaikutusyrityksiä muun muassa sitä, miten toimittaja yritetään saada identifioitumaan konfliktin osapuolen positiiviseen omakuvaan, toiveisiin, pelkoihin ja kärsimyksiin, sekä vastaidentifioitumaan vastapuoleen. Tiedotuskoneistot tarjoavat näitä identifioitumisen vaihtoehtoja. Identifikaatiot ja vastaidentifikaatiot voivat vaikuttaa toimittajan välittämiin juttuihin alueelta ja – jos puhumme alueella olevista ulkomaalaisista toimittajista – sitä kautta myös kansainvälisen mediayleisön mielipiteisiin ja lopulta myös kansainvälisen yhteisön päätöksentekoon.
Tutkimuksen tulokset näyttävät miten ulkomailla työskennellessään toimittajan ammatti-identiteetti on keskeisesti esillä, mutta hän saattaa omaksua myös vaikkapa perheellisen, turistin tai suomalaisen identiteetin matkansa aikana. Ammatti-identiteetti voidaan nähdä ikään kuin toimittajan selkärankana, sen arvoina ja eettisinä ulottuvuuksina, vaikka identifioituminen voikin vaihdella tilanteen mukaan. Tutkimusaineiston pohjalta journalistin identiteetissä on monia ulottuvuuksia, jotka saattavat tilanteiden mukaan saada erilaisen painoarvon ja merkityksen. Aineisto auttaa havaitsemaan toimittajien hybridisiä identiteettejä, jotka vaikuttavat journalistiseen lopputulokseen.
Varsin yleisen käsityksen mukaan vaikutusyritykset ovat journalistiseen työhön kuuluva tosiasia, josta on turha tehdä suurta numeroa. Journalistien ammattitaitoon kuuluu vaikutusyritysten torjuminen, eikä niillä ole tarpeen vaivata yleisöä. Tutkimusaineisto antaa mahdollisuuden journalististen vastastrategioiden pohdintaan konfliktin ja sodan keskellä. Journalistin ei tarvitse alistua propaganda- ja PR-koneiston vietäväksi, vaan voimme oppia Israelin ja palestiinalaisten konfliktista vastastrategioita journalismin painostusyrityksiin.
