Runomuotoinen myyttinen kertomus naisen kivuliaasta kasvusta omaksi vahvaksi itsekseen. Tuija Kuha on 38-vuotias espoolainen, kielistä kiinnostunut filosofian maisteri ja neljän lapsen kotiäiti. Sielunmyötäinen nahka on hänen esikoiskokoelmansa.

Pohjoisten merten rannoilla kerrotaan tarinaa hyljenaisesta. Yksinäinen mies näkee yöllä meren luodolla kauniita naisia, jotka ovat heittäneet yltään hylkeennahan ja tanssivat alasti kuutamossa. Lumoutuneena mies varastaa yhden kalliolla lojuvista nahoista.

Aikansa ihmisinä ilakoituaan naiset sujahtavat hylkeennahkoihinsa ja sukeltavat mereen, paitsi yksi. Hän ei löydä omaansa eikä voi seurata muita aaltoihin. Mies lähestyy ja pyytää naista vaimokseen. Seitsemän vuoden kuluttua nainen saisi nahkansa takaisin ja voisi halutessaan palata mereen. Nainen myöntyy. He perustavat perheen, elävät ihmisten elämää iloineen ja suruineen.
Mutta vuosien kuluessa hyljenainen alkaa voida yhä huonommin. Hän laihtuu ja kalpenee, hiukset ohenevat, iho halkeilee, askel horjuu, näkö samenee.

Seitsemän vuoden kuluttua nainen vaatii nahkaansa takaisin, mutta mies ei suostu, pelkää menettävänsä naisen. Heidän lapsensa kuitenkin löytää kätketyn nahan ja tuo sen äidilleen, joka takaisin mereen päästyään tervehtyy entiselleen.

Kukapa ei olisi joskus menettänyt nahkaansa, joutunut kuin itsensä ulkopuolelle, elämään toisten ehdoilla, toisten silmin itseään katsellen ja vaatimuksia asettaen. Pyrkinyt tekemään sen, mitä häneltä odotetaan eikä mitä itse syvimmiltään haluaisi. Nahan anastajia on liikkeellä aina, sisäisiä ja ulkoisia. Mutta väärissä nahoissa kuivalla maalla on mahdollista elää vain aikansa, ei loputtomiin, ei ilman sukelluksia syviin vesiin.

Tämä on kertomus eräästä menetetystä nahasta ja sen takaisin hankkimisesta, joka ei käy kivutta.