Euroopan unionin (EU) lainsäädäntö ja politiikka aiheuttavat muutospaineita jäsenvaltioiden institutionaalisille rakenteille ja päätöksentekojärjestelmille. Se, kuinka paljon EU vaikuttaa jäsenmaihin, vaihtelee maittain esimerkiksi maan koon, yhteiskunnallisen rakenteen ja päätöksentekomekanismien mukaan. Tästä seuraa, että EU:n tekemät päätökset saatetaan eri jäsenmaissa voimaan hyvin eri tavoin. On arvioitu, että jopa 80 prosenttia jäsenmaiden uudesta ympäristölainsäädännöstä on peräisin EU-elimistä. Ympäristöpolitiikka onkin yksi laajasti eurooppalaistumistutkimuksessa käsitelty teema. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan EU:n maatalouden ympäristöpolitiikan vaikutuksia Suomessa EU-jäsenyyden aikana sekä vesipuitedirektiivin toimeenpanon valmistelua Irlannissa. Tarkoituksena on selvittää, voidaanko EU:n ympäristöpolitiikan toimeenpanoa parantaa politiikkaoppimisen avulla. EU:n maatalouden ympäristöasetus (No. 2078/92) edellyttää jäsenmaita laatimaan maatalouden ympäristöohjelman. Ohjelman toimeenpanosäädökset puolestaan edellyttävät maataloushallinnon toimivan yhteistyössä ympäristöhallinnon kanssa Koska ennen EU-jäsenyyttä Suomessa ei ollut viljelijöitä sitovaa ympäristöohjausta eikä viranomaisyhteistyötä juuri tehty, jäsenyys vaikutti merkittävästi sekä Suomen maatalouden ympäristöpolitiikan sisältöön että hallinnon rakenteisiin. Tässä tutkimuksessa maatalouden ympäristöpolitiikan muotoutumista ja toimeenpanoa tarkastellaan historiallisen institutionaalisen analyysin, Paul Sabatierin kehittämän kannatusryhmämallin (Advocacy coalition framework) sekä politiikkaoppimisen teorioiden avulla. Nämä kolme teoreettista lähestymistapaa yhdistämällä pyritään saamaan kokonaisvaltainen kuva politiikan kehittymisprosessista. Institutionaalinen analyysi keskushallinnon tasolla osoittaa, että EU-jäsenyys muutti formaaleja institutionaalisia rakenteita kuten lainsäädäntöä ja hallinnollisia proseduureja hyvinkin nopeasti. Lisääntynyt hallinnonrajat ylittävä yhteistyö, uusi tutkimustieto ja kertyneet kokemukset puolestaan vaikuttivat vähitellen myös epävirallisiin rakenteisiin kuten toimijaverkostoihin ja käytännön toimintamalleihin. Kannatusryhmämalli puolestaan osoittaa, että maataloussuuntautuneen ja ympäristöpainotteisen kannatusryhmän rinnalle on muodostunut kolmas, maata louden ympäristöpolitiikan kannatusryhmä. Tämän uuden kannatusryhmän jäsenet korostavat sektoreiden välisen yhteistyön tärkeyttä. Heidän tavoitteenaan on suojella ympäristöä ottaen samalla huomioon myös maatalouden taloudelliset reunaehdot. Uuden kannatusryhmän syntyminen on selvä merkki siitä, että toimijoiden asenteet ja preferenssit ovat muuttuneet, mikä puolestaan indikoi politiikkaoppimista tapahtuneen. Maatalouden ympäristöpolitiikan toimeenpanoa tarkastellaan yhden hallinnollisen alueen, Uudenmaan tasolla. Ensin kartoitetaan toimeenpanon institutionaaliset rakenteet ja niissä tapahtuneet muutokset, minkä jälkeen otetaan tarkempaan tarkasteluun havaitut ”uudet tavat tehdä asioita”, ja lopuksi arvioidaan uusien toimintatapojen vaikutuksia toimeenpanoprosessiin. Tulokset osoittavat että maatalous- ja ympäristöviranomaisten alueellinen yhteistyö on vakiintunut. Alueelliset toimijat ovat kehittäneet uusia käytännön toimintamalleja ja yhteistyömuotoja, jotka helpottavat toimeenpanoa. Analyysi vesipuitedirektiivin toimeenpanon valmistelusta Irlannissa osoittaa, että politiikkaoppimisen avulla voidaan lisätä eri toimijoiden verkottumista ja siten parantaa sekä horisontaalista, eri sektoreiden välistä että vertikaalista, eri hallinnon tasojen välistä yhteistyötä. Johtopäätökset EU:n ympäristösäädöksen toimeenpanosta ovat hyvin samanlaisia sekä Irlannin että Suomen osalta. Yleistäen voidaan todeta, että uudet yhteistyömallit ja muut epäviralliset rakenteet tukevat politiikkaoppimista, mutta politiikan muutoksen näkökulmasta niillä päästään ainoastaan tietylle tasolle asti. Kun tämä taso on saavutettu, olemassa olevat institutionaaliset rakenteet ja hallinnolliset proseduurit estävät muutoksen etenemisen. Politiikkaoppiminen ei siis automaattisesti tarkoita politiikan kehittymistä ja paranemista. EU politiikan toimeenpanon vaikutukset ovat kiinnostava tutkimuskohde, ei ainoastaan ympäristöpolitiikan tutkimuksen vaan mukana olevien toimijoiden ja kontekstien näkökulmasta. Samat toimijat ja kontekstit ovat löydettävissä, ei ainoastaan Suomesta ja Irlannista, vaan useimmista tilanteista, joissa tapahtuu merkittävä politiikkamuutos. Siksi nämä tulokset ovat ainakin osittain yleistettävissä muihin vastaaviin tilanteisiin. Tämä tutkimus osoittaa, että politiikkaoppiminen voi muuttaa toimijoiden näkemyksiä ja preferenssejä, joten sen merkitys politiikkaprosessien kehittämisessä on erittäin keskeinen. Uusien toimintatapojen vahvistuminen tarvitsee tuekseen monitasoista politiikkaoppimista.
