Mediakulttuuri on tullut nopeasti oppilaitoksiin 1990-luvun aikana varsinkin tietotekniikkana, mutta myös laajemmin osaksi opetusta. Perusopetuksessa mediakulttuuria käsitellään esimerkiksi viestintäkasvatuksen aihealueessa, joka on kirjattu opetussuunnitelman perusteisiin vuonna 1994. Opettajankoulutukseenkin on perustettu uusia viestintään ja mediaan suuntautuneita koulutusohjelmia ja professuureja.

Sirkku Kotilaisen väitöskirja avaa ensimmäisenä arvioinnin näkökulman suomalaiseen viestintä- ja mediakasvatukseen. Tutkimuksessa määritellään mediaopettajuutta ja pohditaan sitä, millaiset mediakasvatuksen työtavat varsinkin opettajankoulutuksessa ovat vaikuttavimpia.

Arviointi pohjautuu kahteen erilaiseen tutkimukseen. Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin luokanopettajien koulutuksessa sivuaineena toteutetun kuvallisen viestintäkasvatuksen merkitystä viiden opettajaopiskelijan elämässä. Koulutus toteutettiin vuosina 1995 - 1997. Uutena arvioinnin menetelmänä tutkimuksessa kokeiltiin erityistä koulutus- ja mediaelämäkertaa. Toisessa tutkimuksessa selvitettiin lähes 600 perusopetuksessa työskentelevän opettajan kyselyvastausten avulla heidän asenteitaan viestintäkasvatukseen. Kysely toteutettiin vuonna 1998.

Väitöskirjan mukaan mediaopettajuus rakentuu kuten opettajuus yleensä, esimerkiksi oppimista edistävien työtapojen hallinnasta. Mediaopettajuudessa korostuu kuitenkin pyrkimys vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön koulussa ja koulun ulkopuolella. Oppimista edistävinä eli vaikuttavina opetusmenetelminä mediakasvatuksessa tutkija mainitsee esimerkiksi erilaiset käytännön mediatyöpajat, projektityöt ja oppijan omakohtaista problematisointia vaativat tutkielmat. Koulutuksen vaikuttavuus näyttäytyy kuitenkin monisyisenä asiana, jossa opetus on vain yksi tekijä oppijan elämän kokonaisuudessa. Koulutuksen vaikuttavuutta voivat edistää tai hidastaa myös koulutuksen yleiset rakenteet ja säädökset, jotka säätelevät esimerkiksi tuntimääriä ja eri aineiden opettajien vastuita.

Väitöskirjassa esitetään useita toimenpiteitä aihealueen kehittämiseksi erityisesti opettajankoulutuksessa ja työssä olevien opettajien toiminnassa kouluissa. Yleisellä tasolla tulisi jäsentää mediakasvatuksen tavoitteita kouluissa ja eri opettajien vastuita aihealueen opetuksesta. Mediakasvattajien ammatillinen verkostoituminen ja yhteistyö median kanssa ovat myös aihealueen kehittämisen edellytyksiä. Väitöskirjaa hyödynnetään parhaillaan esimerkiksi opetushallinnossa, jossa suunnitellaan lukioon mediadiplomia uudeksi näyttödiplomiksi. Tulokset ovat sovellettavissa opettajankoulutuksen lisäksi myös viestintäalan koulutuksessa ja pedagogisessa tutkimuksessa sekä muilla kouluasteilla.