Jumalanpalvelus on teologisesti kirkon elämän ja toiminnan keskus. Tämä ajatus tulee toistuvasti esille Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, kun esitellään kirkkoa ja jumalanpalvelusta. Se näkyy myös siinä, että kaikkeen kirkon toiminnan suunnitteluun liittyy aikeita jumalanpalveluksen uudistamiseksi. Vaikka uusi kirkkokäsikirja hyväksyttiin v. 1968 ja saatiin päätökseen neljännesvuosisadan mittainen käsikirjan uudistamistyö, sitä oli jatkettava eri syistä lähes välittömästi. Niinpä 1980-luvulla on otettu jo määrätietoisesti vauhtia laajaan käsikirjauudistukseen. Kirkolliskokous teki marraskuussa 1988 päätöksen käsikirjan kokonaisuudistuksen aloittamisesta.
Tämä artikkelikokoelma on julkaistu ennen muuta kurssikirjaksi teologian opiskeluun. Opiskelijan on perehdyttävä jumalanpalvelukseen eri kirkkojen jumalanpalveluskäytännön ja sitä käsittelevän tutkimuksen avulla. Kuitenkin on välttämätöntä, että hänellä on selvä käsitys myös omassa maassa jumalanpalveluksesta ja sen teologiasta käydystä keskustelusta. Kirjan artikkelit eivät muodosta tasapuolisesti valittua otosta käydystä keskustelusta eivätkä erityisempää loogista kokonaisuutta. Kukin on itsenäinen puheenvuoro, joka haastaa lukijaa ehkä tavallistakin enemmän miettimään, mitä kullakin artikkelilla edistetään ja mitä torjutaan.