1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa Suomi on muuttunut suuresti: eräs suurimmista muutoksista on Suomen nopea kehittyminen tieto- eli informaatioyhteiskunnaksi, jossa erilaiset teknologiset laitteet ovat arkinen osa perheiden (ja lasten) elämää ja hyvinvointia. Tutkimuksessa selvitettiin lasten hyvinvointia erään tämän päivän lasten elämän tärkeimmän medialaitteen, television, kautta. Televisio-ohjelmien katselu voi herättää ihmisissä monenlaisia tunteita, joista eräs alle kouluikäisillä lapsilla yleisenä esiintyvä on pelko. Yleensä pelot ovat normaali osa lapsen elämää, mutta ne voivat joskus muodostua liian intensiivisiksi ja aiheuttaa muun muassa levottomuutta, ahdistusta, unihäiriöitä ja erilaisia psykosomaattisia oireita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä määrin ja millaisia TV-ohjelmiin liittyviä pelkoja ja painajaisunia lapsilla esiintyy, sekä sitä, miten lapset hallitsevat pelkoaan.
Väitöstutkimus kohdistui 5−6-vuotiaisiin lapsiin. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 210 lasta vuosina 1993 ja 2003 eli kyseessä on empiirinen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin teema- ja kuva-avusteisia haastatteluja, sekä jossain määrin myös vanhemmilta kerättyjä kyselylomakkeita, jotka liittyivät lasten TV:n katseluun ja unikäyttäytymiseen. Tutkimus perustuu lapsen näkökulmaan, käsitykseen lapsista aktiivisina toimijoina. Toisaalta, vaikka lapset osaisivat aktiivisesti tulkita median sisältöjä, he voivat silti pelätä niitä. Lapsikäyttäjä on siis toisaalta median hallitsija ja toisaalta sen uhri.
Tulosten mukaan molempina tutkimusvuosina lähes 80 % lapsista kertoi pelkäävänsä jotain TV-ohjelmaa. Vuonna 1993 suurin osa lasten peloista liittyi aikuisille suunnattuihin ja kymmenen vuotta myöhemmin lapsille tarkoitettuihin TV-ohjelmiin. Sisällöllisesti lasten TV-ohjelmapelot liittyivät etenkin mielikuvitusolentoihin sekä väkivaltaan. Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät useammin vuonna 2003 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät erityisesti lastenohjelmista, ja väkivaltaa erityisesti aikuisten ohjelmista. Pelkojen profiilin muutos voi kertoa katselutapoihin liittyvistä muutoksista: ehkä lapset eivät katsele aikuisten ohjelmia niin paljon kuin aiemmin, mikä voi selittyä sillä, että vanhempien kontrolli lasten mediankäyttöä kohtaan on tiukentunut. Tulokset myös osoittavat sen, että alle kouluikäistä lasta ei ole välttämättä turvallista jättää katselemaan yksin edes lapsille suunnattuja ohjelmia.
Suurimmalla osalla lapsista oli käytössään vähintään yksi pelonhallintakeino TV-ohjelmiin liittyvien pelkojen yhteydessä. Lapset käyttivät TV-pelkojen hallinnassa useimmiten aktiivista välttämistä, toiseksi sosiaalista tukea ja kolmanneksi kognitiivisia keinoja. Sosiaaliseen tukeen lapset turvautuivat useammin vuonna 2003 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Vain harva lapsi koki pelonhallintansa puutteellisiksi, eli jo alle kouluiässä lapsilla on yleensä käytössään toimivia pelonhallintakeinoja TV-ohjelmiin liittyvien pelkojen kukistamiseen.
Molempina tutkimusvuosina yli 80 % lapsista kertoi nähneensä joskus pelottavaa painajaisunta. TV-ohjelmista lähtöisin olevia painajaisia kertoi nähneensä vuonna 1993 11 lasta ja vuonna 2003 15 lasta. Painajaisunet ja TV-ohjelmat korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Vuonna 1993 lapset näkivät erityisesti aikuisten ohjelmiin liittyviä painajaisia, ja kymmenen vuotta myöhemmin painajaisunet liittyivät lähinnä lastenohjelmiin. Painajaisunissa esiintyi useimmiten mielikuvitusolentoja. Sosiaalinen tuki oli kaikkein yleisimmin käytetty keino painajaisunien herättämiin pelkoihin. Pelottavien TV-ohjelmien sisältö siis näyttää voivan siirtyä lasten painajaisuniin. Paitsi painajaisunien, TV-ohjelmiin liittyvät pelot korreloivat myös muiden pelkotyyppien kanssa: vuonna 1993 positiivinen korrelaatio löytyi suurten onnettomuuksien ja kuolemanpelon kanssa, ja vuonna 2003 mielikuvitusolentoihin sekä sotaan, aseisiin ja väkivaltaan liittyvien pelkojen kanssa.
Tietoyhteiskunnan ominaisuuksista etenkin median merkittävä rooli lasten arjessa, nopeat muutokset yhteisöissä, kiire yhä useamman perheen elämässä, työ- ja ihmissuhteiden lyhytkestoisuus sekä elämän ennustamattomuus ja epävarmuus ovat niitä ilmiöitä, joilla voi olla osuutta myös lasten pelkojen muuttumiseen. Ilmiöt heijastuvat jollain tavalla lapsen arkeen, sekä suoranaisesti, että välillisesti etenkin vanhempien ja median kautta. Lapsen hyvinvointi voi vaarantua, jos hän joutuu kohtaamaan haitallisia median sisältöjä liian paljon liian varhain. Lasten mediankäyttöä tulee siis valvoa ja siihen tulee puuttua, jotta voisimme suojella lapsiamme tehokkaammin tietoyhteiskunnan varjopuolilta.
Tutkimusten tulosten avulla kasvattajien on mahdollista paremmin ymmärtää ja ennakoida, mitä 5−6-vuotias lapsi yleensä pelkää TV-ruudulta, miten TV-ohjelmien sisällöt voivat heijastua hänen painajaisuniinsa, ja millaiset pelonhallintakeinot hän kokee pelontunnetta lieventäviksi tai poistaviksi. Näin siis mahdollistuu lasten auttaminen mediamaailmasta nousevien pelkojen kohtaamisessa aikuisen avulla. Tutkimus tarjoaa sekä tietoa lasten TV-ohjelmiin liittyvistä peloista, että ohjeita siitä, miten kasvattajat voivat suojella lapsia TV:n herättämiltä peloilta ja auttaa lasta käyttämään toimivia pelonhallintakeinoja. Eräs tutkimuksen tärkeimmistä tavoitteista on tutkia yhteiskunnallisen muutoksen osuutta lasten hyvinvointiin. Yhteiskunnallisen muutoksen vaikutusta erityisesti lasten TV-ohjelmiin liittyviin pelkoihin, painajaisuniin tai pelonhallintaan ei ole aiemmin tutkittu Suomessa tai muualla maailmassa näin laajasti. Tutkimus on siis ensimmäinen, jossa tarkastellaan laajasti lasten sähköiseen mediaan liittyviä pelkoja yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta alle kouluikäisten lasten osalta.
