Lääkärin ja potilaan kohtaamista opetellaan uusilla menetelmillä

Huonosti toimiva vuorovaikutus on keskeinen potilasvalitusten syy. Onnistunut lääkärin ja potilaan välinen vuorovaikutus lisää potilaan ja lääkärin tyytyväisyyttä, auttaa potilasta ymmärtämään ja noudattamaan hoito-ohjeita ja on yhteydessä myös potilaan kohentuneeseen terveydentilaan. Tuleva lääkäri ei opi vastaanotolla tarvittavia vuorovaikutustaitoja pelkästään luentoja kuuntelemalla ja tentteihin lukemalla. Lääkäreiden koulutusta onkin pyritty tehostamaan opettamalla vuorovaikutustaitoja mahdollisimman aidon tuntuisiksi tehdyissä vastaanottotilanteissa potilaita esittävien näyttelijöiden avulla. FM Jonna Koposen vastavalmistunut puheviestinnän väitöskirja tuo uutta tietoa erilaisten kokemuksellisten oppimismenetelmien vaikutuksista tulevien lääkäreiden vuorovaikutusosaamisen oppimiseen.

Vaikka lääketieteen vuorovaikutuskoulutusta on tutkittu ja kehitetty 1980-luvulta lähtien, vuorovaikutusopinnot vakiintuivat osaksi lääkäreiden peruskoulutusta vasta 1990-luvun aikana sekä ulkomailla että Suomessa. Tuleville lääkäreille suunnattua vuorovaikutuskoulutusta ei ole Suomessa aiemmin juuri tutkittu eikä kansainvälisissä tutkimuksissa ole juuri vertailtu erilaisten oppimismenetelmien vaikutuksia lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutusosaamisen oppimiseen.

Tässä tutkimuksessa verrattiin kolmea erilaista oppimismenetelmää, joiden avulla lääketieteen opiskelijat harjoittelivat potilaan kohtaamista. Ensimmäisessä ryhmässä opiskelijat olivat itse sekä potilaan että lääkärin rooleissa ja he harjoittelivat vuorovaikutustaitoja roolipelin avulla. Toisessa ryhmässä opiskelijat olivat lääkärin roolissa ja kohtasivat vastaanotolle saapuneen näyttelijäpotilaan. Kolmannessa ryhmässä opiskelijoille esitettiin lyhyt näytelmä, joka herätti heidän kiinnostuksensa lääkäri-potilasvuorovaikutusta kohtaan. Sen jälkeen näytelmän kohtauksia esitettiin uudestaan ja opiskelijat saivat kokeilla, kuinka he itse toimisivat vastaanottotilanteessa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, asennemittarilla ja täsmäryhmähaastatteluissa.

Tulokset osoittivat, että kaikki kolme oppimismenetelmää soveltuivat lääketieteen opiskelijoiden mielestä hyvin vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Opiskelijat kokivat oppineensa vuorovaikutustaitoja ja uutta tietoa lääkäri-potilasvuorovaikutuksesta. He kokivat tulleensa tietoisiksi sekä omasta että lääkärin työssä vaadittavasta vuorovaikutusosaamisesta. Lisäksi he oppivat potilaskeskeisyyttä, mitä voi pitää tärkeänä tuloksena ajatellen heidän tulevia potilaskohtaamisiaan. Opiskelijoiden asenteet vuorovaikutustaitojen oppimista kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi vuorovaikutuskoulutuksen aikana.

Tulokset rohkaisevat käyttämään kokemuksellisia oppimismenetelmiä lääketieteen vuorovaikutuskoulutuksessa myös tulevaisuudessa. Tutkimuksen avulla saatiin uutta tietoa lääketieteen opiskelijoille suunnatussa vuorovaikutuskoulutuksessa saavutetuista oppimistuloksista, mikä on tärkeää puheviestinnän opetuksen kehittämiseksi. Tutkimuksessa löydettiin myös uusi oppimismenetelmä, työpajateatteri, joka tulosten perusteella soveltuu lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutusosaamisen oppimiseen yhtä hyvin kuin perinteisemmin vuorovaikutuskoulutuksessa käytetyt roolipeli ja näyttelijäpotilaat.