Kristillinen eksistentialismi Mika Waltarin romaaneissa Johannes Angelos (1952) ja Feliks onnellinen (1958), Helvi Hämäläisen Kolmessa eloonherätetyssä (1953), Paavo Rintalan Kuolleiden evankeliumissa (1954), Rikkaassa ja köyhässä (1955) ja Jumala on kauneus -teoksessa (1959) on tämän tutkimuksen kohteena. Sören Kierkegaardin ja Paul Tillichin filosofiassa kristillisen eksistentialismin määreitä ovat paradoksaalisuus, agnostisuus ja ihmisenäolemisen tragiikka. Suomen kirjallisuudessa kristillinen eksistentialismi oli tyypillisesti sodanjälkeinen ilmiö. Peruskysymyksiksi muotoutuivat ihmisen osa, rajat ja mahdollisuudet. Paradoksaalisuus, ironia ja Raamatun käyttö romaanien pohjateksteinä kuuluvat tähän romaanityyppiin. Tutkimus osoittaa, että romaanit edustavat eräänlaista välitilan kirjallisuutta, joka ilmenee osittain kristillisen aineiston radikalisoitumisena, vaikka pohjimmiltaan romaanit ovat vielä kytkeytyneet entiseen arvomaailmaan.