Joku tuttavistani ihmetteli, mitä kertomista nyt ulkomaanmatkoissa voi olla. Ei välttämättä aina olekaan. Olen käynyt lukuisia kertoja Neuvostoliitossa ja sittemmin Venäjällä, mutta ei niistä matkoista heruisi paljoakaan kerrottavaa. Mitä nyt vähän hankalista tullimuodollisuuksista. Nehän ovat olleet kaikille rajan ylittäneille samanlaisia. Kirjoittajan tässä kerrotut matkat ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin hyvin järjestettyjä seuramatkoja.

Viime sotien jälkeen ei niin vain lähdetty ulkomaille monien passi- ja valuuttarajoitusten takia. Sitäpaitsi nämä harharetkeni eivät olleet turismia vaan kovaa työtä ja opiskelua, toisin sanoen omien kykyjen etsintää.

Oliko ruoho vihreämpää aidan takana? Se selviää, jos lukija jaksaa kahlata kirjan loppuun saakka.