Ulla Knuutisen väitöskirja on artikkeliväitöskirja, joka sisältää seitsemän väittelijän julkaisemaa kansainväliseen konservoinnin materiaalitutkimukseen liittyvää julkaisua. Tutkimusjulkaisut kuuluvat luonnontieteellisen materiaalitutkimuksen alueeseen ja ne käsittelevät seuraavia kulttuurihistoriallisia materiaaliryhmiä: epäorgaanisia pigmenttejä, orgaanisista sideaineista vahoja ja moderneja komposiittimateriaaleja, jotka sisältävät tyydyttämättömiä polyesterihartseja yhdessä lasikuidun kanssa. Perinteisistä orgaanisista kuitumateriaaleista mukana on lisäksi paperin selluloosa.

Käsitellyt esimerkit muodostavat pitkän ajallisen jatkumon antiikin Rooman ajasta nykypäivään. Knuutinen luo väitöskirjan yhteenvedossa yhteyden konservoinnin materiaalitutkimuksen ja heritologian välille. Hän osoittaa, että konservoinnin materiaalitutkimus on osa monitieteellistä heritologiaa ja että kulttuurihistoriallisiin kohteisiin kohdistuvalla materiaalitutkimuksella on tärkeä osa kulttuuriperinnön säilyttämisessä ja siihen liittyvässä tutkimuksessa.

Knuutinen esittää konservoinnin materiaalitutkimuksen eri funktioita, jotka määräytyvät sen mukaan, mitä kulloinkin on tarpeen tutkia. Jos dokumentoinnin yhteydessä halutaan saada varmaa ja luotettavaa tietoa kohteessa olevista materiaaleista, kohteen alkuperästä, autenttisuudesta tai siitä, onko kohdetta jossain vaiheessa restauroitu, tarvitaan kemiallisen koostumuksen paljastavia analyysejä. Toisaalta materiaalitutkimus voidaan kohdistaa materiaalien ikääntymisominaisuuksiin, jolloin selvitetään materiaaleissa ajan myötä eri olosuhteissa tapahtuvia kemiallisia ja fysikaalisia muutoksia. Tällainen materiaalitutkimus hyödyttää kulttuurihistoriallisten kohteiden säilyttämistä, sillä tutkimustuloksia voidaan soveltaa sekä ennaltaehkäisevän että aktiivisen konservoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa. Materiaalitutkimusta tarvitaan lisäksi konservointi- ja restaurointimenetelmien kehittämiseen ja testaamiseen.