Suomen Itämaisen Seuran perustava kokous pidettiin 7.12.1917, joten se on yhden päivän Suomen tasavaltaa nuorempi. uusi seura kokosi yhteen Aasian ja Afrikan kulttuureista kiinnostuneita tutkijoita, jotka edustivat etenkin kielitiedettä, uskontotiedettä, antropologiaa ja arkeologiaa. Säännölliset kuukausikokoukset esitelmineen olivat pitkään keskeinen toimintamuoto, mutta alusta lähtien seura on myös julkaissut sekä kansainvälistä tieteellistä julkaisusarjaa että suurelle yleisölle suunnattuja suomen- ja ruotsinkielisiä kirjoja. Alkuvuosina painopiste oli toisaalta Lähi-idässä, toisaalta Keski- ja Pohjois-Afrikassa, mutta jo 1919 kokouksissa käsiteltiin myös Intian ja Kiinan teemoja ja 1922 Indonesiaa. Sittemmin Afrikka ja Itä-Aasiaa ovat saaneet yhä tärkeämmän aseman ja perinteisten ihmistieteiden rinnalle on noussut vahvasti yhteiskunnan ja politiikan tutkimus.

Klaus Karttunen on koonnut tähän teokseen Suomen Itämaisen Seuran vaiherikkaan satavuotisen historian. Karttunen kuvailee elävästi seurassa vaikuttaneita värikkäitä persoonallisuuksia, valtataisteluita ja sujuvaa yhteistyötä yli tieteenrajojen, seuran kokouksissa käsiteltyjä aiheita ja vierailevia esitelmöitsijöitä – seuran historia on näin olennainen osa Aasian ja Afrikan tutkimuksen historiaa Suomessa. Vuosisata Aasiaa ja Afrikkaa sisältää laajat liitteet, joihin on koottu Suomen Itämaisen Seuran kokousten, vastuuhenkilöiden ja julkaisujen lisäksi seuraa edeltäneen Seemiläisen yhdistyksen toiminta.