1950-luvun lopulla joka paikkaan nousee raksoja ja Helsingin reunat täyttyvät uusista lähiöistä. Mankkaalaiset, "manksut", ajavat mopoilla baarin pihaan ja potevat henkilökohtaista rakennemuutosta. Jos seuraa kaupungin kasvusta lieveilmiöitä, kivutonta ei ole puberteetin kourissa ihmislapsellakaan.

Mankkaan kingi Manksu-Manksu pettyy naisiin ja ajautuu väkivallan poluille, Pena ryhtyy parantamaan maailmaa sosialismin keinoin, Kapakala kauppaa pilveä kun kerran on maksukykyistä kysyntää. Ja kun runoileva Marja-Liisa himoitsee oppilastaan ja tuntee Jumalan karkaavan yhä kauemmas, seurauksena ei voi olla muuta kuin traaginen rakkaustarina.

Betonijumalia kertoo selviytymistaistosta modernisoituvassa Suomessa 1970-luvun molemmin puolin. Itse kukin joutuu ottamaan mittaa ihmistä suuremmista voimista. Oli kysymys sitten uskosta, politiikasta tai rakkaudesta, kirjan henkilöt ajautuvat kilvoittelussaan niin hurmioon kuin toivottomuuteenkin.

Kivisen henkilökohtaisesti koetun syvällä ja runollisella rintaäänellä kirjoittamassa esikoisteoksessa hilpeys ja suru, rakkaus ja kuolema, alku ja loppu vaihtavat alituisesti paikkaa. Eletään maailmassa, jossa inhimillisen menon yläpuolella kaikuu jumalten kolkko nauru. Selviytymistaistelun keskellä Betonijumalia soi kuitenkin hymyn ja myötätunnon lyyristä sävelmää.