Aino ja Arviid Vilkunan yhteiselämän alkuajoista, jo historiaa olevista asioista, kirjoittamalla on heidän tyttärensä Kirsti Mäenpää halunnut kunnioittaa kotikylänsä Nivalan ihmisiä, ja erityisesti äitiään ja muita kylän vahvoja naisia. Heitä, maan hiljaisia, jotka pitivät tuon ajan myllerryksissä talot pystyssä, kasvattivat lapset, ruokkivat vanhukset ja tukivat vierellä olevia, tuttuja ja tuntemattomia. Tieto, taito ja mielensivistys siirtyivät talojen vanhoilta emänniltä nuorille tulijoille mallioppimisen kautta.

Ei noina aikoina ensisijainen ajatus ollut oma hyvinvointi, tai materian haaliminen, vaan ajatus elättää lapsilauma ja taata työtä ja syötävää kaikille, omille ja vieraille. Tuon ajan elämän menosta meillä tämän päivän eläjillä ei ole kuin hatarat tiedot.

Historia toistaa itseään. Tänäkin päivänä maailman väestöstä suuri osa elää jatkuvassa sotatilassa. Kaikenlaiset ääriliikkeet nostavat uhkaavasti ääniään.

Kaiken tämän keskellä edelleen suurin on kuitenkin rakkaus.