Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965-2013

Tutkija ja muusikko Kimi Kärki pureutuu Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan areenarockin historiaan viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ja kuvaa samalla laajempaa viihdekulttuurin muutosta. Pink Floydin, The Rolling Stonesin, U2:n ja Peter Gabrielin areenakonserttikiertueiden ja niiden lavasuunnittelijoiden Mark Fisherin ja Robert Lepagen kautta avautuu uudenlainen näkökulma suuruudenhullun viihteen kulttuurihistoriaan.

Audiovisuaalisessa viihdekulttuurissa on tapahtunut viimeisen viiden vuosikymmenen aikana valtava muutos. Uudenlainen teknologia on mahdollistanut maailmanlaajuisen nopean tiedonsiirron ja viihdekulttuurin, jossa mediasisällöt ovat tavoitettavissa muutamalla näppäimen painalluksella. Aistikokemuksia voidaan vahvistaa digitaalisilla apuvälineillä.

– Osana muutosta myös areenakonserttien esittämiskäytännöt ovat kokeneet kulttuurihistoriallisesti merkittävän murroksen. Lavasuunnitteluun erikoistunut arkkitehti Mark Fisher ja teatteriohjaaja Robert Lepage ovat tahoillaan tehneet uraauurtavaa työtä uudenlaisten mielikuvitusmaailmojen luomiseksi konserttiareenoille, Turun yliopistossa väittelevä Kimi Kärki kertoo.

Areenakonsertit ovat tähteysilmiön äärimmäisiä huipentumia

Tarkastelemalla areenarockin kulttuurihistoriaa tutkimuksessa otetaan kantaa niihin kaupallisiin, teknologisiin ja poliittisiin muutoksiin, jotka ovat viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana mahdollistaneet tähteyden globaalia leviämistä.

Kärjen mukaan tämän muutoksen seurauksena lähes kenestä tahansa voi tulla tähti ja lähes mistä tahansa kulttuuri-ilmiöstä voi tulla populaaria. Mutta miksi vain harvat tähdet ja yhtyeet esiintyvät täysille areenoille?

– Areenakonsertit ovat tähteysilmiön keskeisiä huipentumia, globaalin viihdekulttuurin äärimmäisiä muotoja. Nykyiset areenoilla tapahtuvat mediaspektaakkelit ovat monimutkaista audiovisuaalista musiikkiteatteria, jossa kaikkien esityksen elementtien tulee olla mahdollisimman suuria ja taitavasti rytmitettyjä, Kärki sanoo.

Areenarock-konserttien analyysissa tulee erityishuomio kohdistaa eri aistikokemusten suhteisiin sekä kysymykseen siitä, miten suuri osa konsertista on itse asiassa ennalta rakennettua ja nauhoitettua.

– Lavasuunnittelu yhdistää esiintyjän teatraaliset eleet ja esiintymisen laajempaan ennalta mietittyyn temaattiseen ja teknologiseen kokonaisuuteen, Kärki huomauttaa.

Tärkeää useamman sukupolven suosiota saaneille tähdille on pelaaminen nostalgialla ja historialla. Täten esimerkiksi Pink Floyd esiintyi ”aaveille” Pompeijissa 1971 ja The Rolling Stones ”palasi pikkulavoille” areenan keskelle vievää metallisiltaa pitkin Bridges To Babylon -kiertueella (1997–1998).

Konserttikiertueet siirtyneet musiikkiteollisuuden keskiöön

Kun vielä 1980-luvulle asti konserttikiertueiden avulla markkinoitiin levyjä, on tilanne muuttunut digitaalisen musiikinjakelun myötä päälaelleen: uudet levyt ovat syy lähteä tuottoisille kiertueille.

Kärki analysoi toisaalta aikansa kunnianhimoisimpien areenakiertueiden, kuten muun muassa Pink Floydin The Wall (1980–1981) ja U2:n Popmart (1997–1998) luomisprosessia ja toteutusta, mutta paneutuu myös intiimimpään teatraaliseen ilmaisuun esimerkiksi Peter Gabrielin Secret World (1992–1994) ja Growing Up (2002–2003) -kiertueilla. Tämä kertoo siitä muutoksesta, joka alkoi 1960-luvun loppupuolen teknologisista aistiharhakokeiluista ja on tähän mennessä huipentunut Helsingissäkin kesällä 2010 nähtyyn U2-yhtyeen 360-kiertueeseen. Silloin Olympiastadionin keskelle rakennettiin ympyränmuotoisen lavan yllä valoa ja kuvia säteillyt valtava ”avaruushämähäkki”.