Kaupunki tiivistyy kadunkulmassa. Jokaisesta kadunkulmasta avautuu perspektiivejä toisiin kaupunginosiin ja matkoja uusiin paikkoihin. Samalla kadunkulma on eri suunnilta tulevien katujen kohtauspaikka, pieni julkinen aukio, jolla kaupunkilaisuuden monenlaiset ilmenemismuodot rakentuvat. Kadunkulma on metafora kaupungista, jossa on yhtä aikaa mahdollista löytää näköaloja toisiin maailmoihin ja kohdata arkielämän ja yhteisöjen erilaisuuksia oman maailmansa piirissä.

Kirjoittajan kaupunki on Helsinki, eivät niinkään sen maineikkaat arkkitehtuurin monumentit vaan useammin Töölön urbaanit asuinkorttelit, Eteläsataman jo pääosin kadonnut teollinen maisema, vanhan tavara-aseman kautta kulkenut satamarata ja keskustan sodanjälkeisinä vuosikymmeninä rakennetut liikekolossit, joiden tieltä aikanaan purettiin kymmenittäin vanhanaikaisina pidettyjä porvaristaloja. Kaupungista piirtyvät kuvat ovat pohjana analyyttisemmille historian tulkinnoille ja niistä johdetuille yhteiskunnallisille kannanotoille kaupunkimaiseman säilyttämisen puolesta.