”Kuka tarvitsee Goljatteja ?” Näin kysyi itävaltalais-amerikkalainen filosofi Leopold Kohr (1909 -1994 ) kirjassaan ”Kansakuntien hajoaminen”, 1957. ”Kaiken pitää olla inhimillisissä mitoissa”, hän kirjoitti. ”Kun jotakin menee vikaan, jokin on liian suuri”, Kohr totesi. Neuvostoliitossa meni paljon vikaan, Neuvostoliitto oli siis liian suuri. Kohr ennustikin loogisin perustein jo vuonna 1957, että Neuvostoliitto tulee hajoamaan. Ennustus toteutui jo hänen elinaikanaan. Kohr ei kuitenkaan ehtinyt nähdä, millaiseen sekasortoon ja miten syvän kuilun reunalle liian suuret globaalit finanssilaitokset ovat maailmantalouden vieneet. Tavalliset pienet ihmiset maksavat taas kerran rahamaailman hirviömäisten yhteenliittymien aikaansaamat vahingot.

Professori, entinen Suomen ulkoministeri Keijo Korhonen katselee maailman menoa Sonoran aavikolta Arizonasta Yhdysvalloista. Hänen viiltävät ja suorasukaiset havaintonsa maailman menosta ihastuttavat ja vihastuttavat lukijoita.

Tämä kirja pohtii, mistä johtuu, että pieni on kaunista, mihin liian suuret valtiot, liian suuret talousyhtymät ja liian suuret pankit ovat meidät johtaneet, ja miksi pienehkö valtio ja inhimillisen kokoinen ihmisyhteisö ovat välttämättömiä edellytyksiä tavallisen ihmisen - meidän kaikkien - elämisen laadun säilymiselle ja paranemiselle.