Kymenlaakso – maakunta idän ja lännen rajalla

Kymijoen laakso on ollut vuosituhansien ajan alue, jossa lännestä ja idästä tulleet vaikutteet ja väestövirrat ovat sulautuneet toisiinsa. Esihistoriallisena aikana Kymijoella kohtasivat hämäläiset ja karjalaiset eränkävijät ja uudisasukkaat. Kristinuskon ja Ruotsin vallan leviäminen toivat rannikolle 1200–1300-lukujen vaihteessa ruotsalaisia siirtolaisia. 1600-luvulla alueelle asettui balttilaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia upseereita ja aatelisia, ja 1700-luvulla Kymijoen itäpuolelle tuli paljon venäläisväestöä. Teollistuminen houkutteli maakuntaan suuret määrät muuttajia muualta Suomesta.

Kymenlaakson historian toisessa osassa kuvataan alueen vaiheita 1800-luvun alusta nykypäiviin. 1800-luvulla lääninraja jakoi Kymijoen laakson kahteen osaan: länsipuoli kuului Uudenmaan ja itäpuoli Viipurin lääniin. Vuosisadan jälkipuoliskolla alkanut nopea teollistuminen loi Kotkan seudulle suuren sahateollisuuden keskittymän, ja Pohjois-Kymenlaaksoon syntyi puuhiomoita sekä selluloosa- ja paperitehtaita. Kahden läänin rajamaasta muodostui 1800-luvun lopulta alkaen yksi Suomen teollistuneimpia alueita ja kasvukeskus, joka veti puoleensa muuttajia. Maakuntahenki alkoi nousta ja sen ilmauksena perustettiin 1937 Kymenlaakson maakuntaliitto. Vuonna 1992 Kymenlaaksosta tuli myös julkisen hallinnon alueyksikkö, yksi niistä ”toiminnallisista ja taloudellisista” maakunnista, joihin koko Suomi tuolloin jaettiin.

Kuvittanut: Risto Marjomaa