Runojen kokija matkaa tyhjyyden kokemuksesta kohti resonoivaa sisätilaa: ymmärtää kuljettavansa mukanaan häntä, kiertolaista. Minän ja sinän vaelluskontakti muuntuu persoonallisemmaksi. Teoksen runoissa tutkitaan tilaa, jossa minä ei koe olemistaan enää subjekti- ja objektisuhteiden kautta sekä kohtaamisen mahdollisuuksia.

Sinä et kiellä
menemästä, et tulemasta.
Istuisin tässä, jos vain voisin.
Mutta minä menen ja minä tulen.
Aina vain, hullun hyrrä.