Kirjassa kuvataan Ruskealan pitäjässä toista sataa vuotta sitten autonomisen Suomen Suuriruhtinaskunnan (1812-1917) aikaan syntyneitä ja asuneita, jotka tuolloin muuttivat kotimaastaan. Juuri näitä ihmisiä ei oikeastaan pitänyt edes olla olemassa, ainakaan heidän ja heidän jälkeläistensä kohtaloista ei ole missään pitäjän historiassa aikaisemmin kerrottu.
He muuttivat pois maasta, usein aivan nuorella iällä ja sille tielle monet jäivätkin. Nämä Ruskealan pojat ja tyttäret läksivät omalla päätöksellään, vanhempiensa luvalla tai ilman sitä.Venäjälle muutot alkoivat vuoden 1820 paikkeilla, Amerikkaan noin vuonna 1870 ja päättyivät pääosin Suomen itsenäisyyden alkuun. (Tässä kirjassa ei nyt siis käsitellä lainkaan pakkoluovutetulta Karjalan alueelta tynkä- Suomeen tapahtuneita vuosien 1940 ja 1944 sotaevakuointeja, jotka olivat maansisäisiä väestön hallinnollisia joukkosiirtoja rauhanteon ja alueluovutuksen jälkeen.)
Sukututkimus on monelta jäänyt siihen, että haettuja esivanhempia on yksinkertaisesti vain ”kadonnut” kirjoista. Ruskealasta ulkomaille muuttaneista ei yhtenäistä tietoa ole ollut. Nyt nuo kadonneet sukulaiset löytynevät tämän kirjan sivuilta, oli muuttosuunta sitten ollut Venäjälle, Amerikkaan tai muille mantereille.
Kaikkien kirjassa kuvattujen maasta muuttaneiden kohtalot eivät ole kovin kauniita. Ehkä niiden etäisyys yli sadan vuoden takana kuitenkin keventää lukijan tuntemuksia. Ja onhan mukana myös onnellisesti päättyneitä tarinoita. Kirjassa on Ruskealasta Venäjälle ja Amerikkaan lähteneen yli 800 henkilön tietoja. Kolme kuvasivuosiota (12 sivua, 33 värikuvaa).