Kokoomateos nuorisopolitiikasta luotaa demokratiakäsityksiä Euroopassa.

Kari Paakkunaisen ja Juri Mykkäsen toimittaman kokoomateoksen artikkeleissa analysoidaan kriittisesti osallisuuden käsitettä, luodataan nuorten demokratiakäsityksiä, urheilun ja taiteen nuorisokulttuureja ja politiikkaa sekä pohditaan, miksi viisi erilaista hyvinvointiregiimiä Euroopassa edelleen selittävät nuorten demokratiauskoa ja poliittisen osallistumisen tapoja. Pohjoismaiden ja manner-Euroopan nuoriso on monipuolisen aktiivista, ja se osallistuu protestoinnin lisäksi myös parlamentaariseen debattiin; sosiaalinen ja ekologinen parhaimmillaan yhdistyvät. Liberaalin regiimin nuoret ovat aika lailla politiikan ulkopuolella; Välimeren nuoret ovat kouliintuneet talouskriiseissä (2008–14) poliittisissa performansseissaan. Entisten sosialististen maiden uudet polvet ovat passiivisia kovien arvojen kannattajia, ja poliittinen kulttuuri on vellonut niissä paikallaan 1990-luvulta lähtien.

Jarmo Rinne on lisäksi haastatellut kirjaa varten eurooppalaisen ja globaalin Occupy-liikkeen sekä kriittisen nuoren polven osallistumisgenrejä analysoinutta italialaisprofessori Donatella della Portaa poliittisen osallistumisen uusista muodoista. Petri Paju kirjoittaa värikkäästi Y-sukupolven yksilöllisyydestä, sen häilyvästä identiteetistä ja sisäistetyistä imperatiiveista.

Kirjaan kirjoittaneiden tutkijoiden viesti on illuusioton: osallisuuden muotitermien mukaiset hankkeet ja julistukset sekä nuorten osallistumisen projektien perusteet ovat sovinnaista ja isällistä puhetta. Ne jäävät usein vallitsevan järjestelmän nuorisotyön ja hallinnon tai taiteen ja urheilun kenttien konventioiden mukaisiksi. Ne pikemminkin rajaavat kuin inspiroivat nuorten etujen ja arvojen ilmaisua.

Kokonaiskuva sekä Suomen että muun Euroopan nuorista on artikkelikokoelman perusteella kuitenkin moniselitteinen. Talousahdinko, kilpailullisuus, pettymys ja erottautumisen ja kokemuksellisuuden paineet ovat tosia, ahdistavia ja lamauttavia. Yhteiskunnallinen aktivismi tai edes konventionaalinen politiikka eivät suurinta osaa kovin paljon liikuta. Sovinnaisuuden ja passiivisuuden taustalta löytyy elämän ankaruuden ja näköalattomuuden lisäksi myös sopeuttavaa nuorisopolitiikkaa, jossa elämänhallinta ja menestys voidaan saavuttaa vain tuttuja polkuja pitkin. Mutta toisaalta osa nuorista seuraa maailmaa valppaasti ja tiedostaa oman poliittisuutensa ja elämänsä yhteiskunnallisuuden syvällisesti. Heidän aktivisminsa ei jää keskisormen näyttämiseen etabloituneelle valtakoneistolle. Varsinkin Välimeren nuoriso on herännyt toimintaan 2000-luvun alun talouskriisien aikoihin.

Näillä aktiiveilla on empiiristen havaintojen perusteella institutionaalista politiikkaa uudistavia ajattelu- ja toimintatapoja.