Viime vuosikymmenten aikana yksipuolinen viljanviljely on lisääntynyt, huoli ravinteiden huuhtoutumisesta kasvanut ja typen hinta noussut. Aluskasvi, viljelykasvin kanssa yhdessä ja sen korjuun jälkeen kasvava kasvi, voi lievittää kyseisiä ongelmia. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää aluskasvien käyttö hyvin kevätviljan viljelyn yhteyteen sopivaksi, pellon kasvukuntoa ja ympäristöä hyödyttäväksi menetelmäksi. Satovasteen lisäksi typen hallinta oli tärkeässä asemassa menetelmän toimivuutta arvioitaessa. Kaikkiaan 17 kasvilajia kylvettiin kevätviljojen aluskasveiksi vuosina 1991 - 1999 neljällä koepaikalla Etelä- ja Keski-Suomessa. Kahdeksan lajia valittiin tarkemman tutkimisen kohteeksi. Vuosittain toistettua aluskasvien käyttöä tutkittiin kahdella apila- ja yhdellä heinäkasvilla sekä yhdellä apilan ja heinän seoksella. Myös erillisen aluskasvin kylvön korvaavia hajakylvöratkaisuja tutkittiin. Lisäksi tutkittiin typpilannoituksen määrää vuosittain käytetyn aluskasvin yhteydessä sekä aluskasvien siemenmääriä. Viljan jyväsato, aluskasvin kuiva-aine- ja typpisato sekä maan nitraattitypen määrä olivat erityisesti kiinnostuksen kohteena. Tutkimus osoitti aluskasviksi kylvetyillä palkokasveilla olevan hyvät edellytykset sitoa ilmakehän typpeä ja vapauttaa sitä seuraavan kevätviljan käyttöön. Vastaavasti heinäkasveilla on edellytykset estää typen huuhtoutumista keräämällä nitraattityppeä (NO3-N) maasta. Soveltuvuus aluskasviksi sekä vaikutukset pääkasvin kasvuun ja typen kiertoon olivat kuitenkin suuresti lajista riippuvaisia. Westerwoldin raiheinä (Lolium multiflorum Lam. var westerwoldicum) ja syysvehnä (Triticum aestivum L.) vähensivät huomattavasti viljojen jyväsatoa mutta keräsivät silti huonosti typpeä syksyn aikana. Italianraiheinäkin (Lolium multiflorum Lam.) alensi pääkasvin satoa mutta vähensi tehokkaasti nitraattitypen määrää maassa. Monivuotiset heinälajit haittasivat yksivuotisia vähemmän pääkasvia, mutta keräsivät heikohkosti typpeä syksyllä. Luotettavimmin kasvanut timotei (Phleum pratense L.) keräsi typpeä tehokkaasti seuraavana keväänä. Puna-apila (Trifolium pratense L.) ja valkoapila (Trifolium repens L.) sopivat toistuvaan käyttöön ja luovuttivat typpeä viljalle lisäämättä olennaisesti typen huuhtoutumisen riskiä. Apiloiden myönteinen vaste viljan jyväsatoon oli suurempi kuin kilpailun aiheuttama kielteinen vaikutus. Näyttää siltä, että valkoapila ja nurmimailanen (Medicago lupulina L.) jonkin verran lisäävät typen huuhtoutumisen mahdollisuutta seuraavana keväänä, mutta puna-apilan aiheuttama riski on pieni. Palkokasvien syksyyn painottuva kasvu oli eduksi aluskasvikäytössä. Heinäkasvien kasvurytmi sopi menetelmään huonommin, mutta lajien välillä oli eroja.