Henri jättää Tuulikin kolmenkymmenenviiden avioliittovuoden jälkeen. Ainahan Tuulikki oli halunnut yllättyä, mutta ei ihan tällä tavalla. Eikö Henrin olisi pitänyt olla ikuisesti kiitollinen siitä, että oli saanut niin hurmaavan vaimon kuin Tuulikki?

Mutta ei Tuulikkikaan pulmunen ole. Hänen syntinsä vain on tehty jo ajat sitten, niin että uhrauksen suuruus on melkein unohtunut.

Heidän tyttärensä Sofia kirjoittaa mielessään loputonta syntikirjaa: Huusin Kertulle kuraisista kumisaappaista. Rakastan varattua miestä. Ja kun Sofia löytää kainalostaan kyhmyn, äiti sekoaa lähes groteskilla tavalla.

Kun elämää katsotaan pikakelauksella uudestaan, alkavat sen kummalliset säännöt hahmottua. Miksi joskus rakkaus on synti, ja joskus se, ettei rakasta tarpeeksi?