Munuaissyövän ennuste vaihtelee voimakkaasti pienten paikallisten kasvainten hyvästä aina levinneiden tautitapausten huonoon. Noin 30%:lla potilasta todetaan jo diagnoosivaiheessa levinnyt tauti ja noin 30-40%:lle ilmaantuu etäpesäkkeistö ja taudin uusiutuminen kuukausia tai vuosia primaarileikkauksen jälkeen. Taudin levinneisyysaste ja kasvainkudoksen erilaistumisaste ovat perinteiset riippumattomat ennustetekijät, mutta lisätehoa ennustearvioon tarvitaan potilasinformaation, seuranta-aikataulun ja hoidon suunnittelun avuksi. Tutkimuksessa selvitettiin yhden sairaalan seuranta-aineistossa viiden eri osa-alueen merkitystä munuaissyövän ennusteessa: 1. solunjakautumisaktiivisuus (MIB-1 immmunohistokemia) ja kromosomiston puutosalueiden lukumäärä (vertaileva genominen hybridisaatio, lyh. VGH); 2. sytokiinien (elimistön immuuni ja tulehdusreaktioiden säätelijämolekyylejä) seerumpitoisuudet (immunoentsyymimääritys); 3. epidermaalisen kasvutekijän reseptorin (EGFR) sijainti kasvainsolussa (immunohistokemia); 4. Ohjelmoituneen solukuoleman eli apoptoosin aktiivisuus Bax ja Bcl-2 merkkiaineiden kuvaamana (immunohistokemia) sekä 5. verihiutaleiden fibrinogeenireseptorin (aIIbß3 tai GPIIb/IIIa) eri tyypit (PCR-RFLP määritys). Kirkassoluisen munuaissyövän synnyssä ja etenemisessä kasvaimenestäjägeenien inaktivoitumisella katsotaan olevan keskeinen merkitys. Aiemmassa tutkimuksessa todettiin viitteitä, että VGH:lla todettujen kromosomiston puutosalueiden korkealla lukumäärällä olisi yhteys huonoon ennusteeseen. Tässä pienessä materiaalissa tätä yhteyttä ei voida varmistaa, sen sijaan kasvainsolujen jakautumisaktiviteettia mittaava merkkiaine, MIB-1 liittyi tässäkin ennusteeseen. Munuaissyövän tiedetään aiheuttavan muutoksia kehon immunologiseen järjestelmään ja kehon omaa puolustusjärjestelmää tehostava ja muunteleva hoito (immunoterapia: interferoni ja interleukiini-2), on toistaiseksi tehokkain levinneen taudin hoitomuoto. Tutkimuksessa seurattiin keskeisten sytokiinien (IL-6, sIL-2Rja IL-12) ja adheesiomolekyylin ICAM-1 arvoja ennen ja jälkeen munuaisenpoistoleikkauksen ja suhdetta varhaisennusteeseen. Korkeat leikkausta edeltävät IL-6, sIL-2R ja sICAM-1 arvot liittyivät levinneisiin tautitapauksiin, vastaavasti korkeat IL-6 ja sICAM-1 ja matalat IL-12 muutokset liittyivät huonoon varhaisennusteeseen (1vuosi). Paikallisen kasvaimen täydellisen poiston jälkeen tapahtui IL-12 tasossa merkittävä nousu, muissa mitatuissa sytokiiniarvoissa ei merkittävää muutosta tullut. Leikkauksen jälkeen tapahtuva selkeä IL-12 nousu tukee siis ajatusta pahanlaatuisen kasvaimen täydellisestä poistumisesta (ei siis etäpesäkkeitä tai paikallista jäännöskasvainta) ja hyvää ennustetta. Epidermaalinen kasvutekijä ja myös sen reseptori (EGFR) osallistuvat keskeisesti normaalin kudoksen säätelyyn, kuitenkin EGFR:n yli-ilmeneminen on yhdistetty huonoon ennusteeseen monissa kasvaimissa, myös munuaissyövässä. Tässä tutkimuksessa ei ilmenemisvoimakkuudella todettu ennusteellista yhteyttä, mutta EGFR:n sijainti kasvainsoluissa liittyi selvästi ennusteeseen: solukalvopainotteinen EGFR:n sijainti liittyi selkeästi hyvään ennusteeseen kun taas solulimapainotteinen tai kokonaan puuttuva EGFR:n ilmeneminen viittasivat huonoon ennusteeseen. Tämä ennustetekijä ei kuitenkaan monimuuttuja-analyysissä saavuta itsenäisen ennustetekijän asemaa (vain levinneisyysluokka saavuttaa), muuttuja assosioituu jossain määrin Fuhrmanin nukleaariseen luokitukseen (solukalvopainotteinen EGFR mataliin Fuhrman luokkiin 1 ja 2). Kasvaimen etenemiseen vaikuttaa solujakautumisen nopeuden lisäksi myös ohjelmoituneen solukuoleman (apoptoosin) aktiivisuus. Syöpäkasvaimen synnyssä ja kehittymisessä keskeisiä apoptoosin säätelijöitä ovat p53-geeni ja Bcl-2 geeniperheen jäsenet: Bax = apoptoosin kiihdyttäjä ja Bcl-2 = apoptoosin estäjä. Tässä tutkimuksessa sekä Bax että Bcl-2 ilmenemisellä oli assosiaatio ennusteeseen ja molemmat tekijät viittasivat hieman paradoksaalisesti voimakkaaseen apoptoosiin huonoennusteisillä munuaissyöpäkasvaimilla. Mahdollisesti muut kasvaimen etenemistä ohjaavat tekijät vaikuttavat dominoivasti ja apoptoosi jää vain riittämättömäksi kompensatoriseksi toiminnaksi. Toisaalta useat muut tekijät näiden tutkittujen lisäksi vaikuttavat vielä todellisen apoptoosiin. Monimuuttuja-analyysissä vain levinneisyysluokka ja Fuhrman-luokitus saavuttavat tilastollisen merkittävyyden, yo apoptoosimerkkiaineet assosioituvat jossain määrin Fuhrman-luokitukseen. Veriteitse syntyvien etäpesäkkeiden muodostumisessa verihiutaleilla ja näiden fibrinogeenireseptoreilla on keskeinen rooli. Verihiutaleiden fibrinogeenireseptorilla (integriini aIIbß3 tai GPIIb/IIIa) on rakennevaihtelua (polymorfiaa) tässä ß3 (GPIIIa) osassa ja vastaavasti myös tämän alueen rakentumista ohjaavassa geenissä. Verihiutaleissa PlA2 alleelin on todettu lisäävän kardiovaskulaaristen komplikaatioiden, mm äkkikuoleman riskiä. Tutkimuksessa todettiin PlA2 alleelin esiintyvän metastaattisissa tapauksissa 43,6%:ssa ja paikallisissa munuaissyöpätapauksissa vain 24,7%:ssa jälkimmäisen vastatessa yleistä väestön esiintyvyyttä. PlA2 alleeli liittyy siis etäpesäkkeiden ilmenemistaipumukseen ja vahvistaa käsitystä verihiutaleiden ja fibrinogeenin roolista metastaasien synnyssä. Tämän prosessin estäminen tarjoaa yhden keinon ennusteen parantamiseen. Yllä olevan perusteella munuaissyövän ennustetta huonontavia tekijöitä näyttävät olevan korkea solunjakautumisaktiivisuus, sytokiiniprofiilissa korkeat IL-6 ja ICAM-1 ja matalat IL-12 -pitoisuudet ja leikkauksen jälkeisen IL-12 nousun puuttuminen, EGFR:n ilmenemisen puuttuminen tai solulimapainotteinen sijainti solutasolla, ohjelmoituneen solukuoleman voimakkuus (mitattuna Bax ja Bcl-2 esiintyvyydellä) sekä verihiutaleiden fibrinogeenireseptorin A2 alleelivariantti. Elinaika-analyysissä levinneisyysluokituksen ja histologisen erilaistumisasteen ennusteellinen voima on niin suuri, että uusien ennustetekijöiden on vaikea saavuttaa riippumattoman itsenäisen ennustetekijän asemaa. Eri levinneisyysluokkien sisällä näillä kuitenkin saattaa olla merkitystä taudin etenemisriskin, liitännäishoidon tarpeen ja odotettavan tehon arvioinnissa.