Harvat urheilevat työkseen, mutta entistä useammat työskentelevät ja viettävät vapaa-aikaansa istuen. Näin he altistuvat monille hyvinvointisairauksille.
Kehittämisohjelmien painopisteenä on kuitenkin huippu-urheilu, siis suuren yleisön ”istumaviihde”, ja näin sivuutetaan liikunnan tärkein terveyspoliittinen tehtävä. Liikunta on tarkoitettu kaikille, ja jotta sen tarjonta vastaisi eri väestöryhmien edellytyksiä ja tarpeita, sen järjestelmiä pitäisi kehittää omaehtoisesti.
Suomen kaltaisen pienen maan on entistä vaikeampaa vaalia urheilunsa kunniakkaita perinteitä - ja tämä on vaikea tunnustaa. Huippu-urheilussa keskitetään järjestöjen ja julkiset voimavarat urheilumme kansainvälisen menestyksen turvaamiseksi. Näissä pyrkimyksissä unohtuu harkinta siitä, mihin nykyinen laajeneva kilpavarustelu jatkuvasti kasvavine kustannuksineen lopulta johtaa.
Kalevi Heinilä on nykyaikaisen liikuntatieteellisen tutkimuksen uranuurtajia Suomessa ja muun muassa ensimmäinen liikuntasosiologian professori.