Hiljaisin, helpoin kaikista. Hän, joka ei koskaan valita. Hän olen minä. Makaan vanhustentalossa, vuoteessa, siinä ovesta ensimmäisenä. En valita ja hiljaakin olen. Tämä siksi, että Luoja on näin minulle määrännyt. Tämä on nyt elämäni, kohtaloni. Sanottavaa minulla olisi paljon, ehkä hieman valittamistakin joskus. Tämä on tarinani. Samalla se on kaikkien meidän helppojen vuodepotilaiden ääni vuoteesta, kaikkien meidän jotka olemme jääneet vangiksi oman päämme sisään. Vanhustenhuolto Suomessa puhuttaa: mitä on hyvä hoito, arvokas vanhuus, riittävä hoitohenkilökunnan määrä. Tarinan tarkoituksena on muistuttaa siitä, ettei kukaan voi arvata toisen ajatuksia. Mikään ei ole itsestään selvää. Lähtökohta olkoon se, että kommunikoimaan kykenemätön ihminenkin näkee, kuulee, ymmärtää. Paljon enemmän kuin kukaan uskoisi. Kysytään sitä hoidettavilta itseltään. He tietävät oikeat vastaukset.

Kaija-Riitta Grönholm kirjoittaa harrastuksenaan itselleen tärkeistä asioista. Kaikki tekstit ovat saaneet ideansa tapahtumista arjen keskellä ja jatkaneet elämäänsä kirjan sivuilla. Hän haluaa teksteillään tuoda esille vaihtoehtoja ja pysäyttää miettimään. Entä jos asiat eivät olekaan mustavalkoisia ja jokainen voisi omalta osaltaan vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Entä, jos kukaan ei koskaan antaisi periksi. Kaija-Riitta Grönholmin tekstit ovat elämänmyönteistä hirtehishuumoria.