"Tämän matkani kauneimmat muistot palautuvat noihin ihmeellisiin iltoihin, jolloin aarniometsän hämärässä sain ottaa osaa tuollaisiin pakanallisiin jumalanpalveluksiin. Meitä istui muutamia miehiä jokeen ulkonevalla niemekkeellä. Ilta oli hiljainen, nuotio melkein sammunut, ja suurina mahtavina varjoina kohosivat aarniometsän ikivanhojen setripuiden rungot kirkasta tähtitaivasta kohti. Lumi peitti pehmeänä maan, ja koko luonto näytti nukkuvan erämaan unta. Miehet olivat pitkälti kertoneet vanhoja satujaan edesmenneistä urhoista, ja noita oli jutellut niin taivaan kuin manalan henkien kanssa. Olin unohtanut koko itsessäni jäljellä olevan kulttuuri-ihmisen, en ollut ajatellut kristinuskoa enkä muita oppeja, olin päinvastoin lapsellisen ihailun valtaamana täydellisesti vaipunut näkemääni ja kuulemaani.
Tunsin itseni yht'äkkiä lapseksi ja kuvittelin niinkuin lapsuudessa kaikilla esineillä olevan sielun, veden ja ilman mystillisten ja näkymättömien, selittämättömällä tavalla maailmaa johtavien ja ihmisten kohtaloja määräävien olentojen kansoittamaksi. Erämaan koskemattomuudessa ja sen äärettömässä hiljaisuudessa jouduin kaiken lujaan uskoon vievän satumaisen mystillisyyden ja uskonnollisesti selvittämättömän vangiksi."
Kai Donnerin sata vuotta sitten Siperiaan tekemien matkojen kuvaukset ovat kiehtovimpia suomalaisia matkakirjoja. Teoksesta välittyvät voimakkaasti Siperian suunnattomien välimatkojen ja luonnonvoimien mittasuhteet, sekä alueen alkuperäiskansojen vanhakantainen elämäntapa, jonka toisen matkan aikana käynnistynyt maailmansota ja sitä seurannut neuvostoaika mullistivat.