Vuonna 1982 debytoineen Kaarina Valoaallon tuotantoa on kuvattu nasevaksi, oivaltavaksi, humoristiseksi, älykkäitä huomioita tihkuvaksi, proosaa ja runoa toisiinsa leikkaavaksi, korkeaa ja matalaa, hienostunutta ja karkeaa, koomista ja vakavaa sekä räväkkää ja herkkää yhdistäväksi. Patsastuma matriarkaatin jalustassa, Valoaallon 17. teos, on kaikkea tätä, "ja pistää siihen vielä parit viserrykset päälle".