Kirjailija päätyy vuosituhannen vaihteessa Etelä-Afrikkaan kahden naisen luo, äidin ja tyttären, jotka kohtalo on vienyt Kapkaupunkiin puolitoista vuotta aikaisemmin. Runoilija kokee itsenäisen panteistisen maalausmaailman ja ihmissuhdeviidakon - ja vuoret, jonne hän pakenee. Afrikan vaaleat vuoret on eräänlaista positiivista, epäeurooppalaista ja antieurooppalaista kerrontaa, jonka kirjailija kohtaa hämmästyksekseen ja omaksi ilokseen.

"Vuorien, vuosikymmenten, vuosien vaikeat sanat. Koko ikäni olin hiipinyt hopeapajujen lähelle, kuin eläintarhojen vaarallisia eläimiä, ne jotka olivat olleet käsitteitä, ihan kuin yhteiskunnallisia, taloja tai poliiseja meissä ja teissä. Nyt ne olivat suurta hopean väristä ilmaa taivaanrannasta toiseen, maan alta taivaaseen. Kuin iso aasi viettämässä lomapäiväänsä kehenkään katsomatta siinä ihan edessäni, kuljin itseni halki ja annoin sen olla katse."