Mitä esitykselle ja esiintyjyydelle tapahtuu, kun ne siirtyvät taideinstituutiosta keskelle suljettujen laitosten arkea ja elämäntuntoa? Hoitolaitoksissa esiintyessään näyttelijä kohtaa katsojiaan paitsi esiintyjänä tai roolihenkilönä, myös omana itsenään ihminen ihmiselle -tasolla. Miten näitä rooleja on mahdollista yhdistää toisiinsa? Mitä seuraa, kun esiintyjä samastuu esityksen katsojaan? Näitä kysymyksiä pohtii Jussi Lehtonen väitöstutkimuksessaan.

Tutkimus tuo esiin katsojiin samastumisen yhtenä näyttelijän ammattitaidon osa-alueista. Samalla kysymys samastumisen merkityksestä osana taiteellista kommunikaatiota saa uusia sisältöjä. Hoitolaitoksissa ja vankiloissa esiintyessään näyttelijä ryhtyy arvioimaan uudelleen maailmankuvansa rajoja, yleisö- ja yhteiskuntasuhdettaan sekä teatteriesityksen mahdollisuutta vastustaa yhteisöllistä stigmatisaatiota. Instituutioiden välisen rajan ylittäminen asettaa hänet kasvokkain oman taiteilijuutensa perusteiden kanssa ja saa hänet kysymään, miksi taide on tärkeää.

Jussi Lehtonen on näyttelijä ja Suomen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija. Hän on toiminut Teatterikorkeakoulussa tuntiopettajana vuodesta 2010. Lehtonen on kiertänyt esiintymässä erilaisissa hoitolaitoksissa ja vankiloissa vuodesta 2006 lähtien. Väitöstyöhönkin sisältyvästä Shakespearen sonetteihin pohjautuvasta monologiesityksestä hän on julkaissut hoitolaitoskiertueen päiväkirjamerkintöihin perustuvan kirjan Samassa valossa – Näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueelta. Lehtonen sai työstään Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnon vuonna 2007 sekä opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon vuonna 2011.