”Eihän pienessä ja syrjäisessä Suomessa voi olla mitään suuren maailman vakoilijoita kiinnostavaa.”
”Kyllä suurvallat tietävät kaiken Suomesta. Nehän näkevät jo joka paikkaan vakoilusatelliiteillaan, ei niiden tarvitse tällä juosta tiedustelemassa.”
”Ei Suomi millään pärjää kyberajan tiedustelumaailmassa, jossa vakoilu on siirtynyt kokonaan verkkoihin.”

Vakoilukirjan synty perustuu yllä oleviin uskomuksiin, joita ilmenee sekä arkisissa keskusteluissa että kirjallisissakin muodoissa. Tosiasiassa Suomi on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi ollut monien ulkovaltojen tiedustelun kiivaan mielenkiinnon kohteena koko itsenäisyytensä ajan. Nyt tiedustelulait kiinnostavat ja huolettavat uutuudellaan, vaikka Helsinkiä pidetään jopa yhtenä maailman vakoilupääkaupungeista. Oman tiedustelumme ja vastavakoilumme profiilit on onnistuttu pitämään matalina, vaikka kylmän sodan aikana Suomesta karkotettiin Englantia lukuun ottamatta enemmän neuvostovakoojia kuin mistään muusta Euroopan maasta.

Vakoilukirja keskittyykin pääosin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan kertoen aktiivisista tiedusteluorganisaatioista ja niiden toimintatavoista. Kansainväliset vakoiluromaanit, elokuvat ja tv-sarjat ovat olleet myös suomalaisten suosiossa. Osa käsikirjoituksista perustuu tekijöidensä kokemuksiin, osa puhtaaseen mielikuvitukseen ja loput sijoittuvat jonnekin näiden välille. Vakoilukirjassa pohdiskellaan vakoiluviihteen paikkaa tiedonvälityksen ja sen puuttumisen keskellä. YYA-sopimuksen aikoina suomalaisia vakoiluromaaneja ei liiemmälti ilmestynyt.

Pitkän linjan toimittaja Jukka Parkkari (s. 1945) on toiminut lähellä suomalaista vastavakoilua vuosikymmenien ajan. Vesa Anttonen (s. 1955) on paneutunut asiaan selvitellessään toimitus-työssä faktaa, fiktiota ja niiden väliin jäävää hämärää aluetta.