Tangon pääosan esittäjä on kertoja. Joka ei paljasta mitään, paitsi suuren toiseuden ja yksinäisyyden. John Wayne kävelemässä auringonlaskuun on yhtä tango kuin Markku Peltola stödäämässä röökinfimaa kellarin lattialla kylmällä patjalla.

Täysikuun loisteessa rakkauskin on aavemaisempaa ja epätodellisempaa. Kukaan ei tiedä, ketä oikeasti rakastaa tai pitäisi rakastaa, mutta silti itse rakkaus on joka tapauksessa jossain muualla. Kulman takana, valona ikkunassa tai aavan meren tuolla puolen.

Jossakin on myös maa, missä (sic!) onnen kaukorantaa laine liplattaa. Ja pelkästään sen vuoksi sitä on hyvä kaivata - kaipuun itsensä vuoksi. Kaipuun kotimaa on aina jossain kaukana, toisessa todellisuudessa, hopeisen kuun kelmeän turvallisessa loisteessa.

Tangon kohotahti on itse asiassa alkuräjähdys eli Big Bang, vääjäämättömässä mollissa (varmuudella!) menevään introon. Siis ensin on intro, tunnustelu - esittely, valmistelu, pariutumisen esipuhe, SE JOKU ennen sitä kaikkea oikeata. Siis sitä pelkistämätöntä todellisuutta, jonka syövereissä me liikumme, noustaksemme harvoin erityisen todellisuuden harmaaseen ja pysähtyneeseen maisemaan. Etsimään sitä liljankukkaa, sitä Lumivalkoista, sitä unhoittamatonta, aitoa ja kadotettua, sekä filosofisesti että konkreettisesti.

Tällä levyllä näytän taivaan merkit sekä luonnolle että ihmisille, lähinnä suomalaisille. Kuljetan tangon hellävaraisesti sinne, missä kukaan ihminen ei ole käynyt, where no man has ever set foot before, sinne, missä luonto hyväksytään sellaisenaan - vaikka sitä pikkaisen huijataankin - ja missä yläsäveletkin lepää pehmoisilla pedeillä, lämpimästi ja pelotta. Kuljetan tangon joka paikkaan, näytän sille paikkoja, joita se ei ole tiennyt olevan olemassakaan, vien sen vierailulle sellaisten ihmisten luo, jotka ajavat päivännousun vankkureilla ja kutovat sateenkaaresta menninkäisten hiussolkia ja revontulista riippumattoja väsyneen matkalaisen levätä ja virkistyä. Ajan läpi, pelotta ja kauniisti, laulan suohon pahat ja suosta kauniit ja elävät, tuon viinirypäleitä ja karhunvatukkahilloa karjakanpiirakoiden kanssa, kaadan piimää syviin laseihin, mustikkaa päällä, riemuitsen iltaruskon kultaaman veräjän kiikkustuolissa hohottavan alkuasukkaan kanssa, syötän koirille pullaa ja juon kanssanne väkevää tummapaahtoista kahvia Veijo Esson baarin keskipöydässä.

Jukka Orma - kitarat, laulu, klavinetti, piano
Eeva Koivusalo - kontrabasso
Mamba Assefa - rummut, perkussiot, sämplet & erikoisefektit
Jukka Gustavson - hammond (4, 10)

1. Täysikuu
2. Liljankukka
3. Kaipuun kotimaa
4. Tähdet meren yllä
5. Illan viimeinen tango
6. Tango Desirée
7. Muista minua
8. Hopinen kuu
9. Liekki
10. Siks’ oon mä suruinen