”Narratiivisuus ja leijan varjo” sekä muut Jukka Aaltosen mainiot esseet vievät lukijan psykotera-peuttiselle kulttuurimatkalle, jossa liikutaan yhtä lailla kirjallisuuden, kuvataiteiden, filosofian, yhteiskunta- ja terveyspolitiikan virtauksissa kuin psykiatrian ja psykoterapian peruskysymyksissä sekä meitä kaikkia koskettaneissa ajankohtaisissa tapahtumissa. Näkökulmien vaihtuessa tututkin arjen ilmiöt alkavat kiehtoa. Terävän analyysin ja kriittisen tarkastelun rinnalla välittyy tunneyhteys pohdinnassa oleviin ilmiöihin. Kirjoituksissa on tämän myötä vahva läsnäolemisen ja dialogisuuden tuntu, joka avartaa myös lukijalle mahdollisuuden tutkiskella tuoreella tavalla ajatuksiaan, tunteitaan ja käsityksiään meistä ihmisistä ja yhteisöstämme.
Kirjan neljässä keskeisessä teemassa kirjoittaja vie lukijan pohtimaan kanssaan mm. ”skitsofrenian huokoisuutta” ja itsemääräämisoikeuden säilyttämisen mahdollisuuksia, psykoterapian yhteis-kunnallisia tavoitteita, ”silleen jättämistä ja näyttöön perustuvaa käsitteiden venymistä” – ja sokerina pohjalla, kaunokirjallisuuden välttämättömyyttä ihmisen ymmärtämisen ehtona.
Esseekokoelma perustuu psykiatrian professori Jukka Aaltosen Perheterapia-lehdessä useiden vuosien aikana julkaistuihin kiiteltyihin kolumneihin.