Presidentti Urho Kekkosen (1900–1986) tie politiikan huipulle esitetään vieläkin kohtalonomaisesti, vaikka se oli kaikkea muuta. 1930-luvulla Kekkonen aloitti ristiretken äärioikeistolaista Isänmaallista kansanliikettä (IKL) vastaan. Seurauksena oli se, ettei puolestapuhujia juuri löytynyt porvarillisista puolueista, eikä omasta vahvan oikeistosiiven hallitsemasta Maalaisliitosta.

Kekkonen jätettiin syrjään valtakunnanpolitiikasta. Eristys vain korostui, kun Kekkonen lisäksi profiloitui vahvistuvan rauhanopposition kärkihahmoksi. Aikaisemmin hän oli vielä tukenut propagandistisesti hallituksen sotaponnistuksia. Kekkonen asetettiin matkustuskieltoon, Valtiollisen poliisin valvontaan ja siirrettiin ulos jopa omasta eduskuntaryhmästä. Kekkosta pidettiin jo ”poliittisena ruumiina”.

Sanomalehdistö ei ollut Kekkosen takana – päinvastoin se oli häntä vastaan usein lähes yhdessä rintamassa. Kirja kertoo Kekkosen ja hänen poliittisten vastustajiensa välisiä katkeria taisteluja. Historian kulku näyttää vääjäämättömältä – ainoastaan jälkikäteen katsottuna.